Kokoon tiukan ajan talousarvio – Ensi vuonna alijäämää arvioidaan syntyvän yli miljoona euroa

0
Valtuuston puheenjohtaja Riikka Saarela, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto, kaupunginjohtaja Lauri Kattelus ja talousjohtaja Marika Silvennoinen kertoivat Laitilan kaupungin ensi vuoden talousnäkymistä.

Laitilalla on viime vuosina pyyhkinyt haastavista olosuhteista huolimatta hyvin. Taloudellisesti on tehty vahvaa tulosta, kaupungin asukasluku on kasvanut ja perinteisesti hyvällä pohjalla oleva työllisyystilannekin on entisestään kohentunut.

On siis kosolti eväitä, jotka antavat tulevaisuudenuskoa synkempien talousnäkymien edessä.

– Kuntataloudessa lähdetään ensi vuonna vaikeampaan suuntaan eli alijäämää on luvassa. Mutta siitä huolimatta syytä paniikkiin ei Laitilassa ole, sillä onneksi taseeseen on kertynyt hyvinä talousvuosina ylijäämää. Sen ansiosta voidaan katsoa harkiten ja rauhassa, miten tasapainotamme taloutta, kaupunginjohtaja Lauri Kattelus rauhoittelee.

”kertyneen puskurin ansiosta voidaan katsoa harkiten ja rauhassa, miten tasapainotamme taloutta.”

LAITILALLE kertyi viime vuonna ylijäämää 1,7 miljoonaa euroa ja tällekin vuodelle ylijäämäodotus on reilun 1 miljoonan euron luokkaa. Ensi vuonna suunta näyttää kääntyvän ja alijäämää syntyvän 1,1 miljoonaa euroa, eivätkä lähivuodetkaan helpommilta näytä.

Viime vuosina vankkaa talouspohjaa ovat rakentaneet muun muassa valtion Laitilalle maksamat korona-avustukset sekä tuet, joilla valtio on kompensoinut sotaa Laitilaan paenneiden ukrainalaisten kuluja.

Kaupunginjohtaja muistuttaa positiivisista asioista.

– On hienoa, että Laitilan väkiluku on kasvanut. Pääosin se johtuu maahanmuutosta ja kotikunnan saaneista ukrainalaisista. Toinen erinomainen asia on se, että työllisyystilanne on parempi kuin vuosi sitten, Kattelus avaa ja muistuttaa Laitilan työttömyysasteen olleen syyskuun lopussa vain 6,1.

– Se on jo lähellä rakenteellista täystyöllisyyttä.

LAITILAN valtiksi hän nostaa myös maltillisen velkaantumisen.

– Velkamäärämme on hyvien talousvuosien ansiosta oikeinkin positiivinen. Ja vaikka se tulevina vuosina nouseekin, niin nousu on hyvin maltillista.

Ja sitten Laitilalla on vielä aarre, joka pitää pinnalla hyvän aikaa kovassa myrskyssäkin eli tänä vuonna 10 miljoonaan euroon kasvava puskuri taseessa.

– Sen ansiosta voimme harkiten ja rauhassa suunnitella, miten ryhdymme tasapainottamaan taloutta.

”heti alkuvuonna aletaan hioa talouden tasapainottamisohjelmaa.”

NÄYTTÄÄ nimittäin siltä, että tasapainottamistoimia tarvitaan: vuosina 2024–2026 alijäämää on syntymässä vajaan 5 miljoonan euron verran. Talouden tasapainottamissuunnitelmaa aletaan hioa heti alkuvuonna, mutta sen kanssa ei aiota hutiloida.

– Tarkoitus on valmistella sitä harkiten ja yhdessä vuoden 2025 talousarvion kanssa eli sisällyttää se budjettiin ja osaksi pitkän ajan taloussuunnittelua, Kattelus avaa.

– Tavoitteena on löytää keinot, joilla vältytään alijäämältä. Ei se aivan helppoa tule olemaan, mutta ei toisaalta myöskään ylitsepääsemätön työ.

”Talousarvioon ei ole tehty hätäisesti isoja ratkaisuja.”

KATTELUS kertaa talousarvion valmistelua eri hallintokunnissa ja toteaa, että matkalla on tehty varsin pieniä muutoksia. Kaupunginhallitus on nyt tehnyt valtuuston päätettäväksi menevän budjettiehdotuksen.

– Hallitus eikä mikään muukaan toimielin äänestänyt talousarviosta eli kaikki muutokset ovat yksimielisesti syntyneet, hallituksen puheenjohtaja Pekka Kuusisto (kesk.) kertoo.

Hän kuvaa ensi vuoden budjettia tiukemman ajan talousarvioksi.

– Talousarvio ei sisällä vaikeita ratkaisuja ja on luonteeltaan palveluja säilyttävä. Siihen ei ole tehty hätäisesti isoja ratkaisuja, luonnehtii puolestaan valtuuston puheenjohtaja Riikka Saarela.

”Mikään toimielin ei äänestänyt talousarviosta.”

JOITAKIN muutoksia hallituksessa tehtiin. Esimerkiksi Matikan alueen huoltorakennuksen rakentamiseen korvamerkitty 150 000 euron määräraha siirrettiin ensi vuodelta vuodelle 2025 ja huoltorakennuksen suunnitteluun varattiin ensi vuodelle 15 000 euroa.

Lisäksi Varppeen koulun sisäilmaremontin suunnitteluun tehtiin 50 000 euron varaus ensi vuodelle. Budjettiehdotus ei sisällä määrärahaa varsinaiseen Varppeen korjaustoimiin.

– Heti kun tiedetään, miten paljon rahaa remonttiin tarvitaan, tullaan esitys korjausmäärärahasta tekemään, Kuusisto sanoo ja ounastelee esityksen tulevan valtuuston päätettäväksi jo alkuvuonna.

”Laitilalla on tämän vuoden jälkeen kymmenisen miljoonaa euroa taseessa ylijäämää, joten mitään paniikkia ei ole.”

TALOUSJOHTAJA Marika Silvennoinen huomauttaa ensi vuoden olevan taloudellisestakin näkökulmasta osin vielä arvoitus. Odotettavissa kuitenkin siis on taloustilanteen heikkeneminen.

– Vuosikate laskee niin, että se ei enää riitä kattamaan poistoja, Silvennoinen sanoo.

Yleisesti tasapainoisen kuntatalouden yhtenä merkkinä on juuri se, missä määrin vuosikate riittää kattamaan poistoja.

– Ja koska tulorahoitus riittää kattamaan vain noin puolet investointimenoista, niin lainamäärä kasvaa, hän jatkaa ensi vuoden synkkenevistä talousnäkymistä.

Epätoivotuista näkymistä huolimatta hän kuitenkin muistuttaa samasta asiasta kuin kaupunginjohtaja Katteluskin:

– Laitilalla on tämän vuoden jälkeen kymmenisen miljoonaa euroa taseessa ylijäämää, joten mitään paniikkia tässä ei ole.

Talousarvion päättää lopullisesti valtuusto, tavallisesti budjetti-istunto on ajoittunut joulukuun puoliväliin.

Talousarvioehdotus 2024

  • Tuloveroprosentti: 8,1
  • Verotulot: 17,6 miljoonaa euroa
  • Valtionosuudet: noin 12 miljoonaa
  • Tilikauden alijäämä: 1,1 miljoonaa euroa
  • Investointimenot: 4,9 miljoonaa euroa
  • Lainakanta: 27 miljoonaa
  • Vuosikate: 2,6 miljoonaa euroa
  • Poistot: 3,8 miljoonaa euroa
  • Taseen kumulatiivinen ylijäämä: noin 8,8 miljoonaa euroa