Terveystalo huutokaupassa

0
Terveystalossa oli pitkään äitiys-, perhe- ja lastenneuvola, joten moni tuntee rakennuksen neuvolan-talona.

Laitilan kaupunki huutokauppaa vanhaa neuvolan-taloa eli niin sanottua terveystaloa, jossa on aiemmin sijainnut muun muassa äitiys- ja lastenneuvola, mielenterveysyksikkö ja yhdistysten tiloja. Alkujaan rakennuksen toinen kerros on ollut asuinkäytössä.

Laitilan kaupunginvaltuusto päätti jo vuonna 2019, että Sairaalantien ja Keskuskadun kulmauksessa oleva kiinteistö asetetaan myyntiin.

Kiinteistö on valmistunut vuonna 1953 ja siinä on lähes 1 000 kerrosalaneliömetriä ja noin 2 600 neliömetrin suuruinen tontti.

Terveystalo on myynnissä Huutokaupat.com -sivustolla 20.1. saakka.

Kaupunki edellyttää, että korkeimman tarjouksen tehnyt esittää toimintasuunnitelman kohteen käyttötarkoituksesta viiden vuorokauden kuluessa huutokaupan päättymisestä. Kaupunki ei myöskään hyväksy ehdollisia tarjouksia ja kaupunki pidättää itsellään oikeuden hylätä korkeimman tarjouksen.