
Laitilan kyläkoulussa kouluvuosi käynnistyi elokuussa uuden rehtorin, Lotta Stenijin, luotsaamana. Viran edellinen haltija Noora Vesterinen siirtyi uusiin haasteisiin työskenneltyään kyläkoulun rehtorina viitisen vuotta.
Laitilan viisi kyläkoulua yhdistyivät hallinnollisesti yhdeksi kouluyksiköksi lukuvuoden 2020 alusta ja siitä lähtien ne ovat toimineet myös Laitilan kyläkoulu -nimen alla. Kyläkouluun kuuluvat koulutalot sijaitsevat Itäkulmalla, Kodjalassa, Soukaisissa, Suontakana ja Untamalassa. Yhteensä niissä on lähes 200 oppilasta.
PARAISILTA kotoisin oleva ja tätä nykyä Maskussa asuva Stenij on itse kyläkoulun kasvatti, mutta työuransa hän on tehnyt isoissa kouluissa Turussa.
– Ennen Laitilaan tuloani työskentelin Raunistulan alakoulussa vararehtorina, hän kertoo.
Laitilassa työskentelyä on nyt takana lähes yksi lukukausi.
– Kiireistä on ollut, mutta olen viihtynyt hyvin. Tämä on monipuolinen työ, ja moni asia helpottuu varmasti kokemuksen karttuessa, hän luonnehtii tyytyväisenä.
STENIJ kertoo hakeneensa Laitilan kyläkoulun rehtorin paikkaa jo aiemmin, mutta ei silloin tullut vielä valituksi. Työn hän kiittelee vastanneen hyvin odotuksia.
Kyläkoulutsaivat yhteisen rehtorin syksyllä 2017. Sitä ennen kunkin koulun yksi opettaja toimi myös oman työnsä ohessa rehtorina, mutta käytäntö koettiin liian kuormittavaksi.
LAITILAN kyläkoululla on omat vahvuutensa.
– Sellaisia ovat ainakin yhteisöllisyys sekä isot ja monipuoliseen liikkumiseen houkuttavat piha-alueet. Minusta arvokasta on sekin, että pienissä kouluissa lapset ovat usein pidempään lapsia, sillä nuoremmat ja vanhemmat oppilaat viettävät usein aikaa keskenään, hän luettelee.
Sekin on hänestä arvokasta, että koko koulutalon väki tuntee toisensa hyvin.
– Kaikki ovat kaikkien kanssa niin paljon tekemisissä.

HAASTEITAKIN on, sen Stenij myöntää.
– Esimerkiksi yhdysluokkaopetus, jossa siis opetetaan samaan aikaan useampaa vuosiluokkaa, vaatii oppilaalta tietynlaista omatoimisuutta ja valmiuksia.
Toinen kyläkouluihin liittyvä piirre on vaihtelevat ryhmäkoot.
– Jonakin lukuvuonna voi olla hyvinkin pieniä opetusryhmiä. Jos oppilaita samalla vuosiluokalla on hyvin vähän, se vaikuttaa monenlaisiin asioihin ihan opetuksellisestikin, rehtori pohtii.
LAITILAN koulutaloista Itäkulmalla on kaksi opettajaa ja Kodjalassa, Suontakana ja Untamalassa puolestaan kolme. Soukaisissa on tällä hetkellä neljä opettajaa.
– Soukaisiin saatiin neljäs opettaja palkattua hankerahalla.
Jokaisessa koulutalossa toimii myös tehtävään nimetty vastuuopettaja.
– Tällainen järjestely on tärkeä, koska rehtorina kierrän koulutaloja, enkä ole fyysisesti koulutalossa läsnä kuin yhden päivän viikossa. Vastuuopettajien ja henkilökunnan tuki on ollut itselleni valtavan tärkeää, hän korostaa.
KYLÄKOULUN koulutalot eri puolilla Laitilaa ovat lisänneet viime vuosina yhteistyötä keskenään. Oppilaille järjestetään esimerkiksi liikuntatapahtumia tai sitten vaikkapa lähdetään eri koulutaloista samaan paikkaan konserttiyleisöksi.
– Kun oppilaat tapaavat toisiaan, syntyy jopa ystävyyssuhteita tai ainakin opitaan vähän toisia tuntemaan. Siitä saattaa olla paljon etua esimerkiksi silloin, kun oppilaat siirtyvät yläkouluun.
Yhteistyötä tehdään myös muun muassa muiden koulujen, seurakunnan ja kaupungin kanssa, kyläkoulun oppilaat ovat esimerkiksi menossa tutustumaan nuorisotalon tiloihin.
– Yhteistyö eri tahojen kanssa on ollut sujuvaa ja toimivaa, rehtori Lotta Stenij kehuu.
Lotta Stenij
- Kuka? Laitilan kyläkoulun uusi rehtori
- Ikä? 46 vuotta
- Asuinkunta? Masku
- Perhe? 18- ja 16-vuotiaat tyttäret, 1,5-vuotias Rölli-koira
- Harrastukset? – Urheilu on meidän perheelle tärkeää. Olen ollut hevostyttö pienestä lähtien ja aiemmin minulla on ollut aina hevonen tai hevosia, mutta nyt ei enää ole. Ratsastuksen ja tallihommien tilalle on tullut pallopelejä. Minä ja tyttäremme pelaamme kaikki salibandyä. Lisäksi pelaan jalkapalloa ja tykkään käydä lavatansseissa.