
Laessaaren siunauskappelin huhtikuussa alkanut remontti on saatu viittä vaille valmiiksi. Parhaillaan kappelissa tehdään viimeistelytöitä ja kalusteidenkin pitäisi saapua uusittuihin tiloihin ensi viikolla.
Perusteellisten korjaustöiden aikana uusittiin muun muassa valaistus, vesijohtoputket, ilmavaihto-, sähkö- ja lämmitysjärjestelmä sekä käytiin pintoja läpi. Lisäksi tilojen toiminnallisuutta saatiin parannettua uudelleenjärjestelyllä, lisätilaa ei rakennettu.
– Kappeliin rakennettiin esimerkiksi esteetön wc-tila ja vainajakylmiöön saatiin pari paikkaa lisää, kertoo remontin valvonnasta vastannut ja rakennuttajatehtäviä hoitanut rakennusinsinööri Markku Laaksonen.
Saneerauksen pääsuunnittelijana toimi rakennusarkkitehti Marko Arvonen.
Toiminta Laessaaren kappelissa käynnistyy vuoden vaihtuessa. Avoimia ovia vietetään 11. tammikuuta ja käyttöönottosiunaus 14. tammikuuta.
KAPPELIN uudistunut olemus loistaa pimeällä kauas.
– Kappelin ulkoseinän kolmeen puuristiin on remontissa asennettu valaistus niin, että ne näkyvät kauas, seurakuntamestari Anneli Vuorio kertoo.
Kappelin valaistus on muutoinkin uusittu perusteellisesti ja se on yksi isoista näkyvistä muutoksista. Uusittu valaistus korostaa kappelin jylhää katon muotoa, ja urkuparvella olevat kolme isoa valaisinta näyttävät lähes ilmassa leijuvilta.
– Niissä voi nähdä esimerkiksi kolmiyhteyden tai sädekehät. Keskustelua ne tulevat varmasti herättämään, koska ovat jo nyt herättäneet, tietää kirkkoherra Petri Laitinen.

NÄKYVÄ muutos on sekin, että kappelin saliin tulee penkkien sijaan tuolit.
– Museovirasto kuitenkin edellytti, ettei arkkitehdin tänne suunnittelemia penkkejä kokonaan hävitetä ja niitä jääkin kolme salin kummallekin seinustalle, kertoo seurakunnan kiinteistötyöryhmän puheenjohtaja Jussi Perkkola.
Istumapaikkoja tulee kaikkiaan 150.
ENNEN remonttia Laessaaren kappelissa tehtiin mittava kartoitus, jolla pyrittiin selvittämään kiinteistön kunto ja sen remonttitarpeet. Isompia yllätyksiä ei töiden edetessä ilmaantunut.
– Sakastin ja kappelin matalan osan yläpohjan niukka eristys oli oikeastaan ainoa yllätys. Siellä eristys oli nykyvaatimuksiin nähden riittämätön ja koska tila oli niin ahdas, eristys tehtiin uretaanilla, Markku Laaksonen avaa tilannetta.
YKSI todellinen yllätys kuitenkin remonttia tehdessä paljastui, Laaksonen paljastaa. Se löytyi tosin pihamaalta:
– Maan alta löytyi sinne jätetty vanha öljysäiliö. Säiliö oli kuitenkin huolellisesti pesty, joten siltä osin kaikki oli hyvin.
– Ja yksi oikein iso positiivinen yllätys oli se, että tuon ison lasiseinämän puukarmit eivät olleet ollenkaan huonossa kunnossa, kuten etukäteen pelättiin. Niitä ei tarvinnut uusia kuin pieni pätkä ja se säästi pitkän pennin, kertoo Jussi Perkkola hyvillään.

REMONTISSA kappelista tehtiin myös esteetön tila, sillä sinne rakennettiin esteetön wc-tila ja sisäänkäynnille luiska.
Tilojen toiminnallisuutta parannettiin esimerkiksi siten, että keittiötiloihin on nyt kulku myös sisäkautta.
– Aiemmin osaan tiloja pääsi vain ulkokautta. Nyt käytännöllisyys on huomattavasti parempi, talouspäällikkö Merja Jusi kiittelee.
Myös esimerkiksi keittiötilat on kauttaaltaan remontoitu.
– Yksi remontin lähtökohta olikin, että parannetaan toiminnallisuutta ja monikäyttöisyyttä. Jo nyt täällä on järjestetty monenlaisia tapahtumia hautaan siunaamisista erilaisiin musiikkitilaisuuksiin ja kappelin käyttö tulee vain lisääntymään, kun kirkko menee remonttiin, kirkkoherra Petri Laitinen muistuttaa.
Laessaaressa voidaan esimerkiksi pitää kirkon remontin aikana jumalanpalvelukset.
LAESSAAREN kappeli on valmistunut vuonna 1960 ja siihen rakennettu matala lisäosa on otettu käyttöön 1977.
– Eikä kappelissa ole oikeastaan remontteja tehty eli jo oli aikakin isommille korjaustöille, Perkkola huomauttaa.
Seurakunta oli varannut korjaustöihin noin 1,4 miljoonan euron suuruisen määrärahan. Taloudellinen loppuselvitys on vielä tekemättä, mutta jo nyt tiedetään, että budjetti riitti hyvin.
– Itse asiassa kulut jäävät reilusti alle budjetoidun, sillä kustannukset jäävät alle miljoonaan euroon, kertoo talouspäällikkö Merja Jusi.
Kirkkohallitus on myöntänyt Laessaaren kappelin korjaustöihin avustusta lähes 170 000 euroa.
Laessaaren kappelissa järjestetään avoimien ovien tapahtuma torstaina 11.1. kello 18–19.30, jolloin paikalla tehdystä remontista kertomassa ovat muun muassa suunnittelija Marko Arvonen ja valvoja Markku Laaksonen. Käyttöönottosiunaus on sunnuntaina 14.1. kello 16.
Kirkon remontin suunnittelu alkaa
Laessaaren kappelin remontti saadaan parahiksi valmiiksi, kun alkaa jo seurakunnan suururakan, eli Pyhän Mikaelin kirkon remontin, suunnittelu. Suunnittelutyö aiotaan tehdä ensi vuonna, kertoo seurakunnan talouspäällikkö Merja Jusi.
Kirkossa on tutkittu kantavien tiilipilarien rapautumista ja viime keväänä syyksi varmistui niin sanottu tiilisyöpä. Ongelmaa on erityisesti kirkon etuosassa alttarin viereisessä pilarissa.
Rapautumistaaiheuttaa veden mukana rakenteisiin nouseva suola. Tiedetään, että suolakiteet aiheuttavat jäätyvän veden kaltaista kidepainetta, joka saa tiilipinnan rapautumaan.Pilarin kantavuutta rapautuminen ei tehtyjen tutkimusten mukaan ole heikentänyt.
Tutkimuksissa myös selvisi, että kirkon lattian alla on kosteutta.
– Kirkkohan on rakennettu kallion päälle ja on mahdollista, että kallion koloihin kertyy kosteutta, joka sitten nousee ylöspäin, selvittää kiinteistötyöryhmän puheenjohtaja Jussi Perkkola.
Seurakuntamestari Anneli Vuorio kertoo, että kirkon kellarin kosteusongelmaa on saatu suitsittua pumpun avulla.
– Kirkon ympärillä on salaojitus, mutta se on vanha ja todennäköisesti puiden juuristo on tehnyt sille tuhojaan.
Ensi vuonna alkavaan remontin suunnittelutyöhön kirkkoneuvosto esittää varattavaksi 200 000 euron määrärahan. Kirkkovaltuusto käsittelee määrärahavarauksen ensi vuoden budjettia koskevassa kokouksessaan 13.12.