
Kaupunginvaltuuston maanantaisessa kokouksessa valtuuston vanhin, Seppo Rinne (Pro Vakka-Suomi), höykytti päättäjäkollegoitaan valtuuston menneinä vuosina tekemistä huonoista päätöksistä. Esimerkiksi sellaisista hän nosti muun muassa rahojen syytämisen hulevesipuistoon eli Kasitien yrityspuistoon.
Valtuutetut viittasivat kuitenkin kintaalla Rinteen syytöksiin, eikä kritiikki uponnut hedelmälliseen maaperään.
– Oli tehdyt päätökset hyviä tai huonoja, niin niiden kanssa pitäisi pystyä elämään, vastasi valtuutettu Virve Aho (kok.) ja muistutti, että tehdyistä päätöksistä vastuuta lähtökohtaisesti eivät kanna viranhaltijat, vaan kuntapoliitikot, joihin Rinnekin lukeutuu.
”Kyllä pieleen menneet virheelliset päätökset pitää kaivaa esille.”
RINTEEN tuntevat kuitenkin tietävät, ettei mies pienestä vastuksesta nujerru, ja sanailu jatkuikin valtuustossa vielä hyvän tovin.
– Kyllä pieleen menneet virheelliset päätökset pitää kaivaa esille. Ja minä olen näitä virhepäätöksiä vastaan ollut, Rinne jyrisi ja paheksui, miten hulevesipuistoon syydetään rahaa kuin Kankkulan kaivoon.
Jukka Alkio (kesk.) puolusti yleisesti Laitilassa toteutettuja investointeja ja sanoi niiden olleen tarpeellisia ja kuntalaisia palvelevia. Lisäksi hänestä ne ovat kaikki saaneet kuntalaisten keskuudessa hyvän vastaanoton.
– En ole koskaan kuullut laitilalaisilta arvostelua, että olisi infraan tehty virheinvestointeja.
Matti Viljanen (kesk.) ja Mika Kinnala (kesk.) eivät hekään pelästyneet peruutuspeilin tarjoamia näkymiä.
– Olen Jukan [Alkio] kanssa samaa mieltä. En minäkään ymmärrä, mitä vääriä investointeja Laitilassa olisi menneinä vuosina muka tehty, Kinnala sanoi ja kiitteli investointeja, joilla on esimerkiksi turvattu tonttien saatavuutta sekä pidetty kunnossa koulukiinteistöjä.
”Meillä on loistavia viranhaltijoita, mikä ettei heitä tänne mielellään asumaan houkuteltaisi.”
RINNE esitti myös aiemminkin valtuustossa ilmoille lausumansa paheksuntansa siitä, että niin iso joukko nykyisistä johtavista viranhaltijoista asuu muualla kuin Laitilassa. Hänestä se ei ole kaupungille eduksi.
Valtuutettu Virve Aho heitti tähän vastakommentin, että muualta tulevat voivat myös tuoda toisenlaisia näkökulmia Laitilaan. Hän myös kehui nykyisiä viranhaltijoita ja muistutti, ettei heitä voida palkata sen perusteella, missä nämä asuvat.
– Muualla asuvat tuovat uusia ajatuksia meille siitä, miten asioita voidaan viedä eteenpäin. Ja jos kriteeriksi laitetaan se, että viranhaltijan pitää olla laitilalainen, kun haku on käynnissä, niin silloin me varmasti syyllistyttäisiin syrjintään, hän huomautti.
Tapio Kylä-Heiko (kesk.) kuitenkin intoutui haasteesta ja esitti, että voisihan viranhaltijoita tosiaan koittaa houkutella asumaan Laitilaan.
– Kehitettäisiin vaikka huumorin varjolla joku porkkana. Meillä on täällä loistavia viranhaltijoita, mikä ettei heitä tänne mielellään houkuteltaisi.
TOIMITTAJAN KOMMENTTI:
– Miksi ihmeessä Laitilassa yhden suonpätkän kanssa tapellaan, kummasteli valtuutettu Rinne valtuustossa kanssapoliitikkojen intoa syytää euroja Yrityspuistoon. Hän vertasi, miten samalla summalla olisi saatu yritystontteja muualta monin verroin käyttökuntoon.
Vaikka päättäjällä pitää olla visioita, uskoa ja rutkasti rohkeutta, niin saattaa olla, että Rinteen lisäksi joku muukin on Yrityspuistoon hassattuja euroja vuosien varrella katunut. Ja jos kuntalaisten kritiikki Yrityspuistoon tehdyistä investoinneista ei ole poliitikkojen korviin kantautunut, niin paljastetaan nyt tässä: kyllä ne siitä kylillä aika paljon puhuu. Ehkä siis on ihan reilua kertoa ainakin muutama!
Esimerkiksi sellainen arvelu Laitilassa on liikkunut, että Yrityspuistossa saattoi sijaita Suomen ensimmäinen led-valaistu hiekkatie. Ja vaikka sen voi tietysti nähdä etujoukoissa kulkemisena, niin tarkennetaan, että näistä kuulemistani päivittelyistä yksikään ei ole ollut sävyltään aivan sellainen.
Kylillä on ihmetelty myös sitä, että miksi Laitila on rakentanut sadoilla tuhansilla euroilla rekkojen perävaunujen parkkialueen. Väittävät nimittäin, että Lasertielle on aika usein jätetty noutoa odottavia perävaunuja.
Sitäkin on kummasteltu, että kun Garpintien kantavuusongelmien vuoksi päätettiin rakentaa sen korvaava Lasertie, niin saatiin kuulemma lähinnä kärrypolkua muistuttava väylä, jolla ei kaksi rekkaa mahdu edes kohtaamaan.