Terveys ja turvallisuus vuoden puheenaiheina

0

Uudenvuoden rakettien pauketta odotellessa on hyvä katsoa taakse- ja eteenpäin. Valtakunnallisesti ja paikallisesti vuonna 2023 suuriksi otsikoiksi ovat nousseet erityisesti turvallisuuteen ja terveydenhuoltoon liittyvät asiat.

Vuosi sitten hyvinvointialueet aloittivat toimintansa. Palveluiden yhdenmukaistaminen ja uuden järjestelmän käyttöönotto ei ole sujunut ongelmitta, sillä terveydenhoitoalaa piinaavat työvoimapula ja taloudelliset haasteet. Kukapa olisi vuosi sitten uskonut, että jo nyt aluevaltuutetut pohtivat säästöohjelmaa ja yhteistoimintaneuvotteluita.

Laitilan seudulla asuville selviää ensi vuonna, mitä terveydenpalveluja – ja myös rakennuksia – alueella säilytetään ja mitä lähipalveluja vakkasuomalaisille jää.

Viime vuoden suurin uutinen oli Suomen liittyminen Natoon. Puolustusvoimien kasvaneet käyttömenot näkyvät Laitilassa konkreettisesti, sillä paikallinen Rakennuspalvelu Jurva Rinne tekee miljoonien edestä kranaattien ja panosten kuljetukseen sopivia puulaatikoita Puolustusvoimien käyttöön tulevana neljänä vuotena.

Suomen turvallisuuteen liittyvät myös uutiset itärajan sulusta, turvapaikanhakijoista ja Suomen ja Viron välisen merikaasuputken vaurioitumisesta. Todennäköisesti Pyhärannan Rihtniemessä mereen laskeutuvan Fenno-Skan merikaapelin koskemattomuutta valvotaan yhä tarkemmin.

Viime keväänä käytiin läpi eduskuntavaalit, joissa Laitilassa ja Pyhärannassa eniten kannatusta saivat perussuomalaiset. Tammikuussa ihmiset pääsevät taas vaaliuurnille äänestämään maalle uutta presidenttiä.

Pyhäranta sai tänä vuonna uuden kunnanjohtajan Jukka Laihon, jonka tehtävälistalla on avata monia solmuja, viimeisimpänä eropyyntöjen ryöppy luottamustoimista. Kuntatasolla ensi vuoden vaikea puheenaihe ovat koulut, sillä niiden tulevaisuutta pohditaan Laitilan lisäksi Raumalla, Pyhärannassa ja Uudessakaupungissa.

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi