Laitilassa käsiteltiin oppilaan erottamista koulusta – Määräaikainen erottaminen on valtakunnallisestikin hyvin harvinaista

0
Laitilassa on viimeisen viiden vuoden aikana erotettu koulusta määräajaksi kolme oppilasta. Kuvituskuva.

Laitilan sivistysvaliokunta on jouluviikolla käsitellyt kokouksessaan peruskouluikäisen oppilaan määräaikaista erottamista koulusta. Kyseessä on valtakunnallisestikin hyvin poikkeuksellinen kurinpitotoimi, johon ei useissa isoissakaan kaupungeissa päädytä kertaakaan edes vuosittain.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viimeisin tilasto oppilaiden erottamisista on vuodelta 2021 ja tuolloin koko maassa erottamisesta ilmoitti 55 koulua.

LAITILAN sivistysjohtaja Susanne Laaksonen korostaa, ettei voi kommentoida yksittäistapausta, mutta toimittajan esittämiin kysymyksiin hän vastaa yleisellä tasolla.

Oppilaan erottaminen on julkisuuslain mukaan salassa pidettävä asia, joten myös tässä jutussa asiaa käsitellään täysin yleisellä tasolla, eikä esimerkiksi oppilaasta, koulusta tai erottamiseen johtaneista tapahtumista anneta tietoja.

Oppilas voidaan erottaa koulusta enintään kolmen kuukauden määräajaksi.

– Määräaikaisessa erottamisessa on kyse erittäin harvinaisesta kurinpito- tai turvaamistoimesta. Laitilassa on syyslukukaudella 2023 jämäköitetty perusopetuksessa lain vaatimia puuttumiskeinoja ja toimintamalleja, joista myös huoltajia on tiedotettu Wilman kautta. Tavoitteena on taata sekä oppilaille että henkilöstölle oikeus turvalliseen oppimis- ja työskentely-ympäristöön, avaa Laaksonen.

JOULUKUUSSA oppilaan määräaikaista erottamista käsiteltiin Laitilan lisäksi ainakin Tampereella, ja kaupungin opetusjohtaja Ville Raatikainen kertoi Ylen 8.12. julkaisemassa haastattelussa, ettei kaupungissa ole ainakaan 15 viime vuoteen ketään erotettu perusopetuksesta.

Laitilassa tilanne näyttää olevan toinen, Laaksonen nimittäin kertoo, että viimeisen viiden vuoden aikajaksolla Laitilassa on määräaikaisesti erotettu koulusta peräti kolme oppilasta.

”Viimeisen viiden vuoden aikajaksolla Laitilassa on määräaikaisesti erotettu koulusta peräti kolme oppilasta.”

MÄÄRÄAIKAINEN erottaminen vaatii vahvat perusteet. Yleisin yksittäinen erottamisen syy on oppilaan käyttämä väkivalta.

Laaksonen kuitenkin arvioi, etteivät koulujen yksittäiset väkivaltatilanteet ole Laitilassa viime vuosina merkittävästi lisääntyneet.

– Joskin valtakunnallinen suuntaus näyttäisi olevan se, että yksittäiset teot ovat jonkin verran raaistuneet. Yksittäisiltä väkivaltatilanteilta ei Laitilassakaan ole onnistuttu välttymään, ja myös täällä näkyy eri tavoin perheiden sekä lasten ja nuorten pahoinvointi.

Laaksonen muistuttaa, että Laitilassa on onnistuttu kouluterveyskyselyjen perusteella vähentämään kiusaamista.

– Työtä sen eteen on tehty pitkäjänteisesti ja edelleen työ jatkuu. Myös yhteisöllisyyden kokemusta ja oppilaiden kouluhyvinvointia kehitetään edelleen tavoitteellisesti.

”Määräaikainen koulusta erottaminen on aina viimesijainen kurinpitokeino.”

ENNEN erottamista tulee kokeilla muita kurinpito- ja turvaamistoimia.

– Määräaikaiseen erottamiseen voidaan päätyä, jos oppilaan rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan. Opetuksen järjestäjän on aina ennen kurinpitotoimea harkitessa otettava huomioon teon laatu sekä oppilaan ikä ja kehitystaso, Laaksonen taustoittaa.

Määräaikainen koulusta erottaminen on aina viimesijainen kurinpitokeino.

– Tätä ennen on yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajiensa kanssa pyritty löytämään keinoja oppilaan ja perheen tukemiseen sekä puututtu oppilaan toimintaan eri lainsäädännön keinoin. Työtä tehdään yhteistyössä opiskeluhuollon ja muiden viranomaisten kanssa. Ennen määräaikaista erottamista on perusopetuslain mukaan kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Lisäksi oppilaan huoltajalle on varattava myös tilaisuus tulla kuulluksi.

EROTETULLE oppilaalle tulee laatia henkilökohtainen oppimissuunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan.

– Perusopetuslain mukaan opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Opetuksen järjestäjän on huolehdittava myös siitä, että määräaikaisesti erotetulle oppilaalle järjestetään tarvittava oppilashuolto, sivistysjohtaja Susanne Laaksonen tähdentää.