Pörssisähkö on tänään perjantaina ennätyskallista. Korkein tuntihinta kohoaa illalla jopa 2,35 euroon kilowattitunnilta kello 19–20 välisen tunnin aikana, ja vuorokauden keskihinta on 0,9 euroa.
Fingrid muistuttaa sähkön kulutusjouston tärkeydestä loppuviikon aikana ja toivoo, että kuluttajat vähentäisivät sähkön käyttöä aamuisin ja iltaisin, kun kulutus on korkeimmillaan. Tosin Fingridissä arvellaan, että jo pelkkä sähkön korkea hinta ohjaa käyttäjät välttämään sähkön käyttöä.
Fingrid nostaa valmiuttaan torstai-iltapäivästä 4.1.alkaen toistaiseksi. Tilanne on poikkeuksellinen, pitkittynyt kylmä rintama usean päivän ajan on nostanut sähkön kulutuksen poikkeuksellisen korkeaksi. Fingridin mukaan tällä hetkellä sähkö riittää. Tilanne on kuitenkin erittäin herkkä yllättäville vikaantumisille sähköjärjestelmässä ja siksi tilanne voi muuttua nopeastikin. Fingrid seuraa tilannetta tarkasti ja päivittää tarvittaessa tilannearvioita.