Pertti Pokki
Viime lauantaina saunan lauteilla alkoivat ajatukset pyörimään mielessäni, saunahan on meille suomalaisille ajatuksia avaava paikka.
Ajatukseni pysähtyi vuoteen 1963, jolloin aloitin peruskoulun ”grundskola”. Mietteissäni kävi ajatukset, millainen maailma oli ja mitä kaikkea välissä on tapahtunut. Silloin 1963 ei tullut mieleen, että parin vuoden päästä siirryn kansakouluun. Suomessahan lähdettiin vasta tuolloin miettimään ja toteuttamaan Reino Oittisen ajatusta peruskoulusta.
Kouluni sijaitsi Örskölsvikin lähistöllä Gyllängetin kerrostaloalueella, käyttäisin sana kaupunginlähiö. Alueella sijaitsi Hägglundin metallitehtaat, joten alueelle oli muuttanut paljon lapsiperheitä ja myös suomalaisia perheitä.
Luokkahuone oli sijoitettu ”lähiön” pesulan yläkertaan. Tiedettiin, että tämä ikäluokka siirtyy lähistöllä olevaan isoon kouluun jatkossa, siksi oli tällainen tilapäisratkaisu tehty.
Koulussa oli oppijoina ruotsalaisia ja suomalaisia, olipa joukossa pari saksalaisperheen lasta. Lapset tulivat keskenään hyvin toimeen, oli yhteinen kieli ruotsi ja yhteiset leikit.
Perheiden siteet kuitenkin olivat omissa kansalaisuusryhmissä. Eivät suomalaiset, ruotsalaiset tai saksalaiset perheet vierailleet toistensa luona, vaan olivat omissa kansallisuuspiireissä. Maailma oli meille aika pieni silloin ja se pyöri pienessä piirissä, varsinkin lapsilla.
Seitsemänvuotiaille lapsille elämä oli huoletonta, vaikka maailmassa oli tapahtunut pelottavia asioita lapsen näkökulmasta, kuten edellisenä vuotena Kuuban kriisi. Kriisi, josta peloteltiin ydinsodan alkavan, ja siitä maailmanlopun tulevan.
Hiroshimasta ja Nagasakista ei ollut mennyt kuin vajaa kaksikymmentä vuotta. Se oli vielä aikuisten tuoreessa muistissa. Lapsillekin tuli kauhistus lähelle, kun marraskuussa Dallasissa tapahtui Yhdysvaltain presidentin murha. Presidentti Kennedyä oli pidetty rauhan presidenttinä ja varmaankin jonkinlaisena maailmanrauhan symbolina.
Miten mahtaa tänä päivänä seitsemänvuotias lapsi tuntea elämänsä, verrattuna 61 vuotta sitten lapsen maailmaan. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita koko ajan.
Tiedonvälitys on aivan eri luokkaa nyt kuin vuonna 1963. Lapsi näkee tänään kännykästä, televisiosta ja kaikista ”tietokanavista” välittömästi, mitä maailmassa tapahtuu. Sen seitsemänvuotiaan lapsen maailma ei ole yhtä huoleton tänään, ilman pelkojen tuntemuksia. Maailma on muuttunut paljon pelottavammaksi meille kaikille.
Kirjoittaja on boomeri ja Laitilan kaupunginhallituksen jäsen.