Inga Nuojua
Ystävä on lahja elämältä. Nuorena hänen kanssaan oli mukava kokea uusia asioita ja välillä pohtia, mikä otti päähän. Juhlia pikkuherkun parissa nimipäivät ja muut mukavat hetket.
Ruuhkavuosina työ, perhe ja luottamustoimet veivät ajan niin tarkkaan, että ystävyyden vaalimiseen menevästä ajastakin piti nipistää sillä seurauksella, että suhteet hapertuivat. Pahimmillaan katkesivat.
Eläkkeellä pystyi elvyttämään pari henkitoreissaan ollutta ystävyyssuhdetta ja elämä lahjoitti uudenkin. Läheisimmät ystäväni ovat eläkeläisiä, mutta emme asu samalla paikkakunnalla. Tapaamme satunnaisesti, mutta puhelimessa rupattelemme, kun siltä tuntuu. Se ottaa yhteyttä, jolla sillä hetkellä on jotakin sydämellään.
Millaisia ovat sitten ystäväni. Luulen, että minua yhdistää heihin sama kuin puolisoon – samantapainen arvomaailma. Siitä käsin voidaan käsitellä yhtä hyvin politiikka kuin terveysasiat.
Poliittisilla kannanotoillamme on merkitystä vain itsellemme. Keskustelumme jäsentävät meille kaoottista nykymaailmaa, sillä itsekukasellakin on erilainen eletty elämä ja erilainen tiedollinen tausta, joista käsin voimme tietomme yhdistäen rakentaa kuvaa, mihin suuntaan valta-asetelmat maailmalla tuntuvat liukuvan tai pähkäillä, ketä äänestäisi presidentinvaaleissa.
Välillä naureskelemme, että kyllä me osattaisiin panna asioita oorninkiin, mutta kukaan ei meiltä kysy. Välillä vakavina hetkinä toivomme päättäjiltä malttia ja kaukonäköisyyttä, jotta varjelluttaisiin pahimmalta.
Eläkeikäisillä ystävyksillä terveyshuolien käsittely kuuluu asiaan. Se ei tarkoita asiaintilan ruikuttamista, vaan paneutumista senhetkiseen akuuttiin ongelmaan. Joskus se on vanhan ongelman uusiminen, joskus ihka uusi. Silti saattaa olla, että toinen osapuoli on sen jo joskus kokenut, vaikka asiasta ei ole aikaisemmin puhuttu.
Näin kävi esimerkiksi, kun ystävä kertoi kipeytyneestä suustaan. Kun kuuntelin, miltä suu tuntuu ja mikä sitä pahentaa, niin mieleeni muistui samankaltainen ongelmani vuosien takaa. Kieli oli toiselta reunalta tosi kipeä ilman näkyvää syytä.
Etikkakurkut saivat suun kihelmöimään, samoin maustetut ruuat. Erikoisääkäri hoksasi heti: suupolte. Vaaraton ja helpottaa kuulemma vuoden, parin päästä, mutta uusii helpolla. Samaksi osoittautui ystävänkin vaiva. Nykyään kerromme toisillemme, mikä suun nyt on suututtanut. Viimeksi jouluruuat.
Jälkeläisiäkin käsitellään joskus. Yleensä vain, jos joku asia huolettaa.
Ystävään pitää sen verran tiuhaan yhteyttä, että on suunnilleen tietoinen toisen tilanteesta. Kun joku uusi asia askarruttaa, silloin pidetään pitkä rupattelutuokio. Tiedämme toisistamme lähes kaiken, mutta ei tulisi mieleenkään ruotia tietojamme ulkopuolisten kanssa.
Ystävän puolesta on valmis tekemään kaikenlaista. Tasapaino on silloin hyvä, kun molemmista osapuolista tuntuu, että on kiitollisuudenvelassa.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.