Otsikossa esitetty kysymys on ajankohtainen monella saralla tässä maailmanajassa. Tässä kirjoituksessa asiaa tarkastellaan kuitenkin Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan näkökulmasta. Turun Sanomat uutisoi 12.12.2023, että Varha tavoittelee 49 miljoonan euron säästöjä vuodelle 2024. Tästä kertovat myös aloitetut yhteistoimintaneuvottelut, irtisanomiset sekä esityslistoista ja pöytäkirjoista luettavissa olevat säästötoimenpiteet.
Sairaalapalvelulautakunta esitti 1.2.2024 kokouksessaan suljettavaksi muun muassa Laitilan 21-paikkaista terveyskeskusosastoa. Syyksi esitettiin pitkäaikainen lääkäripula ja oletettiin, että palvelut säilyvät, kun Laitilan henkilöstö siirtyy saneerattaviin tiloihin Uudenkaupungin lähisairaalaan. Näin Uuteenkaupunkiin saataisiin avattua 53 potilaspaikkaa nykyisen 28 paikan sijaan. Uudenkaupungin osasto kärsii hoitajavajauksesta, jonka takia siellä toimii vain yksi osasto entisen kahden sijaan.
Sairaalapalvelulautakunnan esitys oletti, että Laitilan henkilöstöllä asiat saadaan taas mallilleen, eikä osastopaikkoja oikeasti edes vähennetä. Laitilan Sanomat kirjoitti 6.2.2024, ettei sairaalapalvelulautakunnan esitys mennyt niineen läpi, vaan selvitystyötä jatketaan Laitilan osalta. Tämä on erittäin viisasta ja toivottavaa onkin, ettei Laitilan toimivaa terveyskeskusosastoa tulla sulkemaan.
Ihmisen muisti on lyhyt, sillä ei tarvitse palata taaksepäin kuin neljä vuotta ja törmätään samanlaiseen tilanteeseen kuin nyt. Tuolloin vuonna 2020 koronarajoitusten kynnyksellä Uudenkaupunki päätti lakkauttaa Vehmaan terveyskeskuksen vuodeosaston niin ikään vedoten säästösyihin. Esimerkiksi Yle Uutiset kirjoitti 30.1.2020, että Vehmaan osastopaikat siirtyvät Uudenkaupungin lähisairaalaan, jonne saadaan näin ollen kahdelle osastolle yhteensä 46 paikkaa. Mutta kuinkas kävikään? Hoitajapula iski, eivätkä Vehmaan osastopaikat siirtyneetkään Uuteenkaupunkiin.
Varha ei ole oppinut uutta, vaan suunnittelee samanlaisia säästötoimenpiteitä. Mitä jos hoitajat Laitilasta eivät siirrykään Uuteenkaupunkiin? Mitä jos osastopaikkoja onkin vuoden parin päästä taas 21 vähemmän? Silloin hoitoon pääsy vain vaikeutuu entisestään ja jo ruuhkainen Tyksin päivystys (ja Vakka-Suomen sairaalan päivystys) ruuhkautuu entisestään – jos se edes on mahdollista.
Kuten osastonhoitajamme Tanja Raisto-Elo totesi Laitilan Sanomille 6.2.2024 antamassaan kommentissa: meillä on Laitilassa upea ja sitoutunut työyhteisö. Allekirjoitan tämän itse täysin ja ymmärrän, ettei sama tule jatkumaan, jos osasto suljetaan.
Laitilan terveyskeskusosaston toimintaa on kehitetty koko ajan, mutta tuntuu että hyvät ja toimivat tilat sekä osaaminen esimerkiksi lääkehoidossa ja saattohoidossa jää suurempien kaupunkien jalkoihin, eikä niitä pidetä huomionarvoisina. Meillä on pysyvää ja pystyvää henkilökuntaa ja vaihtuvuus on ollut vähäistä.
Käsittääkseni pysyvyys on nykyään hoitoalalla melko harvinaista tai ainakin päinvastaisia kokemuksia kuulee selvästi useammin. Tunnemme toisemme melkein kuin omat taskumme, teemme saumatonta yhteistyötä niin keskenämme kuin muiden yksiköiden kanssa. Olemme saaneet kiitosta niin potilailta kuin kollegoilta – tietenkään kenenkään kollegan työpanosta väheksymättä! Teette ja teemme kaikki hienoa työtä!
Säästöjä on tehtävä, se on käynyt jo selväksi. Silti toivon, että ne pystyttäisiin löytämään jostain muualta kuin osastojen lakkauttamisesta ja hoitajien siirtämisellä yksiköstä toiseen. Kumpikaan kun ei varsinaisesti ole tunnettu työhyvinvoinnin edistäjä hoitoalalla. Varhallekaan tuskin on tarkoituksenmukaista, että osaava henkilökunta siirtyy töihin muualle.
Me emme luovuttaneet, kun korona iski. Me emme ole luovuttaneet ennenkään. Vaikeat, kuormittavat ajat ovat tehneet meistä työyhteisönä tiiviin porukan. Joustamme, hoidamme ja kehitämme. Toivottavasti Varhakaan ei aio luovuttaa näin helpolla, vaan ottaa mallia hoitajistaan.
Heidi Arvonen
Sairaanhoitaja Laitilan terveyskeskusosastolla