
Kaupunki on ostanut valtuuston päätöksellä vajaan 6 500 neliömetrin suuruisen tontin yksityiseltä maanomistajalta. Erik Sorolaisen tien ja Ukitien kulmauksessa sijaitsevalla tontilla on rakennusoikeutta lähes 4 200 neliötä.
Ostetusta maa-alasta suurin osa sijaitsee kaavassa KL-alueella eli liikerakennusten korttelialueella. Kaupungin ostama tontti rajoittuu noin 2 000 neliömetrin suuruiseen alueeseen, jonka kaupunki on jo ennestään omistanut.
Kaupan myötä kaupunki omistaa teiden kulmauksessa sijaitsevan reilun 8 300 neliömetrin suuruisen tontin, jolle saa rakentaa 4 170 neliömetrin suuruisen liikerakennuksen.
Maa-alasta kaupunki maksoi 2,50 euroa neliöltä eli 15 750 euroa.
Valtuusto hyväksyi kaupan maanantaina ilman keskustelua.
”tontille saa rakentaa 4 170 neliömetrin suuruisen liikerakennuksen.”
LISÄKSI kaupunginvaltuusto hyväksyi kahden kaupungin omistaman määräalan myynnin. Kummastakin oli tehnyt ostotarjouksen Kiinteistö Oy Trivillantiili.
Maa-alojen yhteenlaskettu pinta-alan on noin 855 neliömetriä ja käytännössä kyse on siitä, että olemassa oleva pysäköintialue liitetään tonttiin. Kaupunki myi määräalat 4 275 eurolla.
Tästäkään maakaupasta valtuutetut eivät käyttäneet puheenvuoroja, mutta sen sijaan sapiskaa tuli liitemateriaaleista.
– Tässä tämä kartta on aivan onneton, se ei paljon kerro, missä tämä paikka sijaitsee, kummasteli kokoomusvaltuutettu Heikki Peltola joka luonnehti karttamateriaalia ”merkilliseksi pläjäykseksi”.
Pro Vakka-Suomen valtuutettu Seppo Rinne piti Peltolan moitteita aiheellisena. Asia, eli päätöspykälien liitteenä olevien karttojen epämääräisyys, suhruisuus ja ylimalkaisuus, onkin noussut valtuustossa esiin aika ajoin viime vuosina.
– Nämä kartat tosiaan ovat sellaisia, ettei niistä saa oikein mitään selvää. Kyllä tähän pitäisi kiinnittää huomiota, Rinne painotti.