Luojako meitä ohjaa. Minä ainakin uskon siihen. Näinäkin aikoina, kun terrorismi ja anarkismi on kuin vyöryvä laava. Milloin todella olemme sillä viimeisellä rannalla?
Toki maailmassa on se ihmisluonteen toinenkin puoli, lauletaan ja uskotaan parempaan, yhteiseen. Apua viedään, sitä vain tarvitaan nykyään kaikkialla. Aina uutta, vaikka kuinka julistamme rauhaa.
Pienen ihmisen ei auta muuta kuin omalla kohdallaan toivoa ja rukoilla, ettei kotipihassa kukaan ole pahoin ajatuksin. Sillä pahuus tulee aina lähemmäksi. Surullisinta on katsoa näitä katastrofien jälkimaininkeja, kuolleitten määrää ja eloonjääneitten tuskaa ja hätää
Toivoa en heitä, en ystävyyttä, vaikka minua koetellaan. Näkö alkaa mennä, operaatio edessä. Kerskailu ei auta, nöyryys kyllä. Valoon päin varjosta.
Funtsii Irmaliisa