Näin väitti saksalainen pappi, teologi ja munkki Martti Luther ( 1483–1546).
Lutherin värikkäistä pöytäpuheista on jäänyt jälkipolville monia ajatuksia ja oppeja.
– On sanottu, että Lutherin rakkaus olueen ja ilonpitoon ei ole irrallinen seikka tai henkilökohtainen mieltymys, vaan teologisesti perusteltu näkemys: Jumalan voi löytää tästä maailmasta, jossa elämme arkisten ilojen keskellä, tutkija Marja Tanhuanpää kertoo.
Tanhuanpää esitteli Vakka-opiston luennolla kristillisyyden ja olutkulttuurin yhteyttä mielenkiintoisella tavalla. Suuri oluen ystävä Martti Luther eli kuten opetti: hän nautti syvällisistä keskusteluista oluttuopin ääressä, mutta noudatti juomisessa kohtuutta.
Teologin mukaan ruoka ja juoma ovat Jumalan lahjoja ja niitä ei saa käyttää väärin.
– Meidän ei pidä olla kännissä, vaikka olisimme hilpeällä tuulella, Tanhuanpää kertoi Lutherin valistaneen saarnassaan vuonna 1539.
Tutkija kiinnostui aiheesta kirjoittaessaan ruokajuttuja uskonnonopettajien lehteen. Uskonnollisesta ruokakulttuurista ja niihin liittyvistä tarinoista hän kokosi myöhemmin myös Taivaallista mannaa -kirjan.
Lutherin ja hänen puolisonsa Katharina von Boran häissä olut ei loppunut kesken: sitä oli varattuna 4400 litraa. Vaimoaan hän kehui taitavaksi oluentekijäksi ja Boralle kirjoittamassaan kirjeessä uskonpuhdistaja kertoi oluen antavan erityisen hyvät ja pitkät unet.
Luostarioluiden historia ulottuu 500-luvulle asti. Keskiajalla olutta pantiin luostareissa, sillä niille omavaraisuus oli tärkeää.
Tutkija kehotti kansalaisopiston yleisöä olemaan tarkkana, jos haluaa nykyään juoda aitoa luostariolutta. Pullon etiketin punakka munkki ei ole todiste siitä, että juoma on oikeasti tuotettu luostarissa.
Arkioluessa alkoholiprosentit olivat Lutherin aikana 2,5 prosenttia eli ykkösoluen luokkaa. Vesi ei ollut tuolloin kovinkaan hygieenistä ja siksi olutta pidettiin terveellisenä vaihtoehtona.
Vedestä, ohrasta ja humalasta valmistetusta oluesta puhuttiin nestemäisenä leipänä. Sitä sai nauttia paastonkin aikana. Esimerkiksi Ruotsin Vadstenan kaksoisluostarissa mietoa olutta sai juoda jopa kolme litraa päivässä.
Marja Tanhuanpää esitteli luennolla muutamia aitoja luostarioluita, kuten trappisti-oluita, jotka on suojattu. Aidon tuotteen tunnistaa sinetistä pullon kyljessä. Myös Leffe-oluet on pantu luostarissa.
– Olutta joivat kaikki yhteiskuntaluokista ja sukupuolesta riippumatta, Tanhuanpää kertoi.
Olutta pantiin paitsi panimoissa myös kodeissa. Lutherin puoliso von Bora tarjoili tekemäänsä olutta mielellään myös vieraille, kuten Mikael Agricolalle . Hän opiskeli reformaatiota Wittenbergin yliopistossa.
Turun piispa ja suomen kirjakielen isä on myös olut-sanan keksijä.
– Laitilan Wirvoitusjuomatehdas valmisti Agricolan juhlavuonna 2017 erityisoluen, Tanhuanpää kertoi ja esitteli tehtaalta saamaansa keräilykappaletta.
Lutherin puheista osa on jäänyt elämään, osa pöytäpuheista on laitettu virheellisesti hänen suuhunsa. Tämä ohje on hänen kirjoittamansa: ”Kun sinua kiusaa suru, epätoivo tai paha omatunto, niin syö, juo ja etsi toisten seuraa.”
Lutherin synnyinseutu Eisleben ja opiskelukaupungit Erfurt ja Wittenberg tarjosivat tutkijan mukaan hyvät olosuhteet rakastua olueen. Muutaman tuhannen asukkaan Wittenbergissä toimi hänen aikanaan peräti 172 panimoa, joista osa toimi tavallisissa kodeissa.
Kirkkokaljat ja oluella terästetty löylyvesi
Kirkonmenojen jälkeen yhdessä juotavat kirkkokahvit ovat monille tuttuja, mutta harva on kuullut kirkkokaljoista. Pappien järjestämiä kirkkokaljoja on pidetty majataloina toimineissa kievareissa ja saattaa olla, että niitä on ollut Laitilan seudullakin. Tätä 1600-luvulla käytössä ollutta seurusteluperinnettä on jatkanut muun muassa helsinkiläinen julkkispappi Kari Kanala Lutherin juhlavuonna Paavalin seurakunnassa.
Kanalan lisäksi toinenkin julkkispappi, Kirkko ja kaupunki -lehden entinen päätoimittaja Jaakko Heinimäki , tunnetaan oluen ystävänä. Laitila ja olut tulivat Heinimäelle tutuiksi jo lapsuudessa.
Hän on kertonut Ylen Kuusi kuvaa -sarjassa lämpimän muiston Laitilan papastaan, joka lurautti vähän olutta löylyveteen. Tuoksumuisto vie hänet edelleen suoraan lapsuuteen Laitilan Lukujärven rannalle.
Viinilehdessä Heinimäki kirjoitti viime vuonna, kuinka kirkkohistoriallisen ja teologisen kiinnostuksen yhdistäminen olutkulttuuriperinnön suojelemiseen on hänen nykyisessä asemapaikassaan Belgiassa helppoa. ”Tälläkin hetkellä jääkaapissani on kulmakaupasta ostettua, munkkien panemaa olutta lähiluostareista.”
