Laitilan asukasluku kasvoi viime vuonna 73 asukkaalla ja positiivinen kehitys on jatkunut myös tänä vuonna. Tammi–helmikuun aikana Laitilan väkiluku on ennakkotietojen mukaan noussut 33 asukkaalla.
Laitilassa oli helmikuun päättyessä 8 472 asukasta.
LAITILA erottuu lähialueella selvästi, sillä tammi–helmikuun aikana koko Vakka-Suomen alueella asuvien määrä väheni yhdellä.
Laitilan lisäksi väkiluku kasvoi Pyhärannassa ja Vehmaalla. Pyhärannan asukasluku kasvoi neljällä, Vehmaan puolestaan viidellä. Muissa Vakka-Suomen kunnissa oli negatiivinen väestönmuutos. Uudenkaupungin asukasluku väheni 32:lla, Taivassalon seitsemällä ja Kustavin neljällä asukkaalla.
LAITILASSA syntyi ennakkotietojen mukaan kahden ensimmäisen kuukauden aikana 10 lasta. Alhaisen syntyvyyden vuoksi suuressa osassa kuntia luonnollinen kehitys – eli syntyneiden ja kuolleiden suhde – on ollut jo pidempään negatiivinen. Tammi-helmikuussa Laitilassa syntyneiden lukumäärä oli kuitenkin täsmälleen sama kuin kuolleiden määrä.
Eniten Laitilan asukasluvun positiiviseen kehitykseen vaikutti maahanmuutto. Maahanmuuttajataustaisia uusiksi kuntalaisiksi rekisteröitiin 19. Lisäksi tarkastelujaksolla Laitilaan muutti väkeä muualta Suomesta enemmän kuin kaupungista muutti pois ihmisiä. Laitila sai 54 uutta asukasta muualta Suomesta, kun poismuuttaneiden määrä oli 43.
KOKO Vakka-Suomen seutukunnan alueella väki vähenee sekä luonnollisen kehityksen että maan sisäisen muuttoliikkeen vuoksi.
Tammi–helmikuun ajanjaksolla seutukunnan alueella syntyi 35 lasta, kun kuolleiden määrä oli yli kaksinkertainen, 74. Maan sisäisen muuttoliikkeen vaikutus oli -20 asukasta: Vakka-Suomeen muutti muualta Suomesta 169 ihmistä ja seutukunnalta muutti pois 189 ihmistä.
Maahanmuutto sen sijaan hillitsi väestökatoa, sillä ulkomaalaistaustaisista Vakka-Suomi sai 54 uutta asukasta.
LAITILAN lähialueen kunnista väkiluku on kasvanut eniten Raumalla, jossa asukaslukuun on tammi–helmikuun aikana saatu 17 asukkaan lisäys. Mynämäen asukasluku on pysynyt ennallaan, Eurassa ja Eurajoella väkiluku on alkuvuonna vähentynyt kummassakin 29 asukkaalla.
Asukasluvut 29.2.
- Kustavi: 945
- Laitila: 8 472
- Pyhäranta: 1 931
- Taivassalo: 1 694
- Uusikaupunki: 14 907
- Vehmaa: 2 252
- Mynämäki: 7 513
- Eura: 11 152
- Eurajoki: 9 114
- Rauma: 38 854