
– Olen ollut tosi tyytyväinen, hyviä puolia on paljon, kiittelee Laitilan kaupungin liikuntatoimessa liikunta-alueiden hoitajana työskentelevä Jouni Hautanen, joka tarttui lokakuussa työnantajansa tarjoamaan pyöräetuun.
– Ja monella on varmaan sellainen väärä käsitys, että työsuhdepyörää pitää käyttää työmatkojen ajamiseen ja niinhän se ei ole, lisää vielä kaupungin vapaa-aikapäällikkö Emilia Andersson, joka hänkin päätti hankkia työsuhdepyörän, kun sellainen mahdollisuus tuli.
– Oikeastaan työsuhdepyörä on ollut vielä parempi juttu kuin etukäteen kuvitteli, kaksikko myöntää.

SÄHKÖAVUSTEISTA työsuhdepyöräänsä he käyttävät aivan eri tavoin: Hautanen taittaa omallaan lähes säässä kuin säässä reilun kilometrin pituisen työmatkan, Andersson taas tekee omallaan pitkiä lenkkejä kotiseudullaan Ylitorniolla, jossa hän viettää pääsääntöisesti pidemmät lomansa.
Laitilan kaupunki on tarjonnut loppuvuodesta lähtien henkilöstölleen mahdollista sähköavusteisen työsuhdepyörän hankkimiseen. Pyörän hinnalle ylärajaksi on asetettu 4 000 euroa.
HAUTANEN tarttui etuuteen heti, kun se oli mahdollista.
– Olin jo etukäteen katsellut, millaisen pyörän voisin hankkia. Halusin mahdollisimman hyvän hinta–laatu-suhteen ja pyörän, joka kestää ja pitää arvonsa.
Andersson taas ei ollut ajatellut sähköavusteista pyörää tarvitsevansa.
– Mulla on ihan hyvä luomumaastopyörä, joka on kovassa käytössä. Mutta sitten tajusin, että jos hankin toisen pyörän, niin mun ei aina lomilla tarvitsisi kuljettaa pyörää täältä Laitilasta Ylitorniolle.
Andersson hommasi monenlaiseen maastoon soveltuvan sähköavusteisen läskipyörän, jolla hän tekee Ylitornion maastossa pidempiä lenkkejä.
– Monihan varmaan tosiaan luulee, että työsuhdepyörän pääkäyttö pitäisi olla työmatkojen ajossa, mutta niin ei ollenkaan ole, hän muistuttaa.

SÄHKÖPYÖRÄ on ollut Jouni Hautasella lähes päivittäisessä käytössä nyt noin puolen vuoden ajan. Vain pääkallokeleillä ja kovimmilla sateilla hän on taittanut työmatkansa muutoin kuin pyörällä.
– Pakkanen ja lumi eivät ole haitanneet yhtään. Ja kun viileässä polkaisee töihin, on mukavasti herännyt matkalla, vaikka työmatka ei pitkä olekaan, hän naurahtaa.
Hyvää on sekin, että bensaa säästyy ja parasta se, että kroppa on ilmaissut tyytyväisyytensä muutokseen.
– Mulla on aiemmin polvet kipuilleet, mutta se on nyt jäänyt pois.
Hautanen kehuu, että pääsääntöisesti talvikunnossapito toimii Laitilassa hyvin.
– Pyöräillessä sellaisen huomaa selvästi, onko aurattu vai ei. Ja jos on joku kunnon lumimyräkkä ollut, eikä ole ehditty vielä kaikkia pyöräväyliä aurata, niin sähköavustimen kanssa pyörä menee hyvin paksummassakin lumessa, hän kiittelee.
Kaupungin käytössä on GoByBike-pyöräetu. Hautanen osti pyöränsä Laitilan Koneksilta, Andersson taas Ylitorniolta, jossa hän pyöräänsä säilyttää ja käyttää.
HAUTASEN pyörässä on kiinteä akku, Anderssonilla puolestaan irrotettava. Kummassakin on omat hyvät puolensa.
– Irrotettava akku on varmaan helpompi varastaa, jos pyörää pitäisi säilyttää jossakin ihmisten ilmoilla. Toisaalta sitten taas sen lataaminen on tosi helppoa, kun ei tarvitse koko pyörää viedä lämpimään, vaan voi ottaa akun mukaansa, Andersson vertaa.
Hautanen pystyy säilyttämään pyöräänsä sisätiloissa lämpimässä, joten lataaminen sujuu näppärästi. Toisaalta lataaminen tapahtuu harvakseltaan, sillä tähän saakka hän on ladannut pyöränsä akun vasta neljästi.
Kumpikin muistuttaa, että sähköavusteisen pyörän vaihteita pitäisi muistaa käyttää tasaisesti ja jalkojen pitäisi pyörittää polkimia.
– Silloin pyörän rattaat kuluvat tasaisesti ja moottorikin tykkää.

EMILIA Andersson odottaa jo innolla kesälomaa, jolloin pääsee pohjoiseen pitkille pyöräreissuille.
– Olen käynyt työsuhdepyörälläni esimerkiksi Aavasaksalla, ja vaikka tykkään ajaa paljon lihasvoimin, niin sähköavustusmahdollisuus antaa uudenlaisia mahdollisuuksia, hän kiittelee.
Myös Jouni Hautasen pyörä pääsee kesälomalla käyttöön.
– Mulla on venepaikka Uudessakaupungissa ja ajattelin ajaa sinne pyörällä ja ottaa pyörän mukaan, kun lähden merelle. Pyörällä pääsen ajamaan, kun rantautuu vierasvenesatamiin, hän suunnittelee.