Maanantaista valtuustonkokousta katsoneena ei voi kuin surullisena todeta, miten meidän päättäjillä ja virkamiehillä ei ole kykyä nähdä omaa napaa pidemmälle. Sivistystoimenjohtaja istui viileänä kuin viilipytty koko Itäkulman koulua koskevan käsittelyn ajan. Ei minkäänlaista reagointia millään tavalla.
Kaupunginjohtaja sen sijaan elehti hänenkin puolestaan. Vääntelehti tuolissaan ja naurahteli tuon tuosta, ehkä väheksyi koulua puolustaneiden valtuutettujen sanomisia.
Kaupunkia ja sen asioita ei tunteella ajeta, mutta tunteiden näyttäminen sekä vastaanottaminen ovat sallittuja. Joten, kaupunginjohtajalle kiitokset siitä, että näytti edes jonkinlaista tunnetta. Ja, kukapa tietää, ehkä tämä oli molempien tapa toimia tällaisessa vaikeassa tilanteessa, joka tosin ei kosketa heidän elämäänsä millään tavalla muutoin kuin työn kautta.
Valtuutetut, jotka puolustivat kyläkoulua, heillä oli kanttia nousta esiin ja sanoa, mitä sydämessään ja järjessään ajattelevat. Heillä oli erittäin hyviä argumentteja koulun säilymisen kannalta.
Uskon, että näissä vastustajissa oli myös heitä, jotka empivät, mutta kenties paineen alla, äänestivät sulkemisen puolesta. Toivoisin, että kaikissa ihmisissä olisi vahvuutta myös toimia siten, miten oma sydän ja järki sanoo. Toisinaan sydän ja järki voivat myös olla samaa mieltä.
Itäkulmalla ollaan nyt todella vaikeassa tilanteessa. Ajatukset ja tuntemukset heittelehtivät. Useammalla elämä heitti kerralla asiat ylösalaisin. Tunnelma on apea ja voimaton.
Miltä teistä valtuutetuista nyt tuntuu? Entä virkamiehet? Mikä teidän tunnelma on? Näihin kysymyksiin en halua vastausta, kunhan heitin ilmoille.
Veronmaksaja