Laitilan Kaatuneitten omaisten hallitus teki kokouksessaan 16.1.2024 esityksen yhdistyksen lopettamiseksi, koska jäsenistö on käynyt harvalukuiseksi ja varsin ikääntyneeksi. Lopullinen päätös yhdistyksen lakkauttamisesta tehtiin vuosikokouksessa 19.2. 2024, kenenkään sitä vastustamatta.
Yhdistyksiä ei perusteta joka päivä ja niiden lakkauttaminen lienee vielä harvinaisempaa. Kun yhdistystoiminta hiipuu, ei välttämättä ole voimavaroja edes yhdistystoiminnan lopettamiseen. Osa jäsenistä (11) liittyi kuitenkin samassa kokouksessa Vakka-Suomen Sotaorvot ry:n jäseniksi.
Sodan tapahtumista eniten kärsineiden tueksi on perustettu monia yhdistyksiä kuten Kaatuneitten Omaiset, Sotainvalidit ja Sotaveteraanit. Koska kaikkien niiden ongelmat ovat tällä hetkellä samansuuntaiset, on järkevää, että yhdistystoimintaa keskitetään sekä liittotasolla että paikallisyhdistyksissä. Vähän aikaa sitten myös Laitilan veteraaniyhdistys päätti vastaavalla tavalla lopettaa toimintansa. Asiaa ennakoiden Laitilaan on jo perustettu Patria-kilta huolehtimaan siitä, että sodan menetykset eivät unohdu ja yhdistysten tekemää työtä pyritään muodossa tai toisessa jatkamaan.
Laitilan Kaatuneitten Omaisten yhdistyksellä onkin ollut kaksi päätehtävää. Toisaalta yhdistyksen tehtävänä on ollut tukea jäsenistönsä sodassa kokemista menetyksistä selviämistä. Tämä tehtävä korostui erityisesti ensimmäisinä vuosikymmeninä. Toisaalta tavoitteena on ollut välittää eteenpäin viestiä siitä, miten suuren uhrin toinen maailmansota vaati sekä sodassa menehtyneiltä että heidän läheisiltään; saman ei pitäisi toistua enää koskaan.
Laitilalaisia kaatui yhdistyksen omien muistiinpanojeni perusteella talvi- ja jatkosodassa yhteensä 258. Suurin osa heistä oli perheellisiä, ja siksi sotaleskien ja sotaorpojen määrä oli huomattavasti tätä lukua isompi.
Varsinkin Kollaan taistelu koitui laitilalaisten raskaaksi kohtaloksi. Esimerkiksi 18 heinäkuuta 1941 kaatui yhden päivän aikana 32 nuorta laitilalaista ja lisäksi moninkertainen määrä haavoittui. Se oli valtava isku Laitilan kokoiselle paikkakunnalle. Sodan menetykset koskettivat siis monia, mutta erityisesti perheen elättäjän menettäneitä.
Laitilan Kaatuneitten Omaisyhdistys ry perustettiin pian sodan päättymisen jälkeen 23. marraskuuta 1945. Sen ensimmäinen puheenjohtaja oli Anna Huhtala (myöh. Pärkö ). Aluksi yhdistyksen keskeisimpiä tehtävä oli neuvojen antaminen erilaisissa eläke-, koulutus-, ja huoltoasioissa. Koko toiminnan ajan tapahtumien järjestämiset ja illanvietot ovat keränneet jäsenistöä yhteen. Samalla on kerätty varoja toimintaa varten.
Yhdistyksen toimintaa oltiin kuitenkin ensimmäisen kerran lopettamassa jo 1940-luvun lopulla ja sen jälkeenkin yhdistyksen toiminnassa on ollut isoja vaihteluita. Sotaleskien lisäksi siihen ovat osallistuneet kaatuneitten sisarukset ja sittemmin sotaorvot.
Alkuvuosina Suomessa toimi kaksi samaa tehtävää toteuttavaa ja osin toistensa kanssa kilpailevaa yhdistystä, Sotaleskien Huolto ry ja Kaatuneitten omaiset ry, mutta valtakunnallisten neuvottelujen tuloksena ne yhdistyivät liittotasolla ja sen seurauksena myös paikallistasolla, mikä näkyi yhdistysten nimimuutoksina.
Laitilassa ensimmäisen vuosikymmenen aikana eniten mielipahaa ja keskustelua aiheutti se, että sodasta jäljelle jääneet valkoiset puuristirivistöt korvattiin vuonna 1950 yhteisellä muistomerkillä, Jussi Vikaisen graniittiin veistämällä sankaripatsaalla ja kiviin kaiverrettuina nimilistoina. Sen arveltiin olevan varmempi tapa saada sankarihaudat näyttämään yhteneväisiltä ja edustavilta. Itse haudat jäivät nurmikentän alle.
Vuosittaisten sankarihaudoilla tapahtuneitten muistotilaisuuksien ohella Laitilan Kaatuneitten Omaisten yhdistys on järjestänyt retkiä ja matkoja eri puolelle Suomea, muun muassa liiton hengellisille päiville ja kulttuuripäiville. Iso ponnistus oli myös sotaorporekisteröitymisen paikallinen organisointi vuosina 2010–2012. Sen yhteydessä jokaisen sotaorvon piti antaa tietonsa rekisteriä varten. Hanke oli tärkeä, vaikka toteutui varsin myöhään. Laitilassa 31 sotaorpoa ilmoittautui tuolloin rekisteriin.
Yhdistyksemme on kuluneina vuosikymmeninä saanut tukea monista eri suunnista, erityisesti Laitilan seurakunnalta, joka on antanut muun muassa tilojaan korvauksetta yhdistyksen käyttöön ja Laitilan kaupungilta. Myös Lions Clubin oman 50-vuotisjuhlansa kunniaksi lahjoittama 8 000 euron lahjoitus teki reilu vuosikymmen sitten mahdolliseksi sankarihaudan ja siihen kuuluvan muistopatsaan siistimisen ja kunnostamisen. Myös yksityishenkilöt ovat tehneet yhdistykselle lahjoituksia. Olemme kaikista saamistamme lahjoituksista kiitollisia.
Lakkautimmeko sitten yhdistyksen toiminnan liian aikaisin? Sitä voi erityisesti pohtia, kun edessä olisi ensi vuonna ollut 80-vuotisjuhla. Oma isoäitini Hilja Ala-Äijälä oli yksi yhdistyksen 20 perustajajäsenestä, ja nyt olen ollut itse mukana sen lakkauttamisessa.
Yhdistyksestä luopumista helpottaa kuitenkin muutama ajatus. Ensinnäkin vain rekisteröity yhdistystoiminta lakisääteisine velvollisuuksineen on lopetettu. Yhä edelleen voimme totutusti kerääntyä yhteiselle jouluaterialle ja sankarihaudoille tiettyinä vakiintuneina aikoina kuten Kaatuneitten muistopäivänä toukokuussa ja itsenäisyyspäivänä joulukuussa ja sytyttää kynttilät jouluisin haudalle.
Toiseksi on mahdollista kokoontua yhteen alueellisten sotaorpoyhdistysten toiminnan myötä ja edelleen saada sitä kautta itselleen jäsenistön valtakunnallinen lehti, Huoltoviesti ja yhteys liittoon.
Kolmanneksi voi tuntea hyvää mieltä siitä, että yhdistyksen soihtua vie Laitilassa eteenpäin Patria-kilta. Sen haltuun lahjoitettiin Laitilan Kaatuneitten Omaisten yhdistyksen lippu, joka hankittiin vuonna 1998 ja muut säilyttämisen arvoiset asiat. Yksi jäsenemme totesi lakkauttamispäätöstä valmisteltaessa, että yhdistys päätti toimintansa suoraselkäisesti ja tyylinsä mukaisesti. Se ei vain hiipunut ja jättänyt rekisteröidyn yhdistyksen vuosittaisia velvollisuuksia tekemättä, vaan päätti toimintansa samalla päättäväisyydellä kuin oli sen miltei 80 vuotta sitten aloittanut.
Kirjoittaja: Tuire Palonen
