Inga Nuojua
Sivusta seuraten tuntuu, että vaikka kaikkinaista kiusaamista on yritetty järkipuheella selättää vuosikymmeniä, järkyttävät tapaukset tuntuvat päinvastoin yleistyvän. Eläinkunnassa poikkeava lajitoveri voi saada osakseen pahoinpitelyksi yltyvää kiusaamista.
Liekö sama alkeellinen toimintamalli ihmiseenkin sisäänrakennettu. Ainakin ihminen tuntuu tarvitsevan elämänsä alkutaipaleella kasvuolosuhteet, joissa johdonmukaisesti ohjataan ottamaan toiset sellaisina kuin he sattuvat olemaan. Koti on tässä prosessissa ratkaisevassa asemassa.
Me luotamme viestinnässämme puhumiseen. Todellisuudessa sen kautta vaikuttaminen on kehnompaa kuin esimerkin voima. Lapset kuulevat tahtomattaan, miten vanhemmat puhuvat naapureista, työkavereistaan ja muista tutuista. Se näyttäytyy heille oikean elämisen mallina.
Helposti ajatellaan, että koulukiusaajat tulevat ongelmaolosuhteista. Oman työkokemukseni perusteella en tätä allekirjoita. Koti saattaa olla ulkopuolisin silmin ”täydellinen” ja silti lapsi voi huonosti. Miten hän huonoa oloaan purkaa, riippuu kaveripiiristä tai kaverien puuttumisesta.
Jokainen koti on erilainen. Työvuosina pohdin hiljaa mielessäni, voitaisiinko suomalaiseen toimivaan neuvolajärjestelmään kytkeä vanhempien valmentamista ymmärtämään lapsen ja nuoren kehityksen koukeroita.
Uhmaikäisen käsittelystä ja murrosikäisen purkauksista olisi helpottavaa keskustella. Voisi löytyä vinkkejä ja vertaistukea. Ja suurissa vaikeuksissa oleville vanhemmille pitäisi löytyä ohjausta ammattiavun piiriin.
Vanhemmuuteen lähdetään hyvin erilaisin edellytyksin. Osa on harjoitellut lastenhoitoa sukulaisten tai tuttavien lasten kanssa. Osalla oma lapsi on ensimmäinen sylissä pidettävä. Nykyvanhemmista monet asuvat kaukana sukulaisten turvaverkoista. Silloin luonteva lähipiirin apu ja neuvot jäävät puuttumaan.
Vanhempien oma hyvinvointi heijastuu suoraan lapsiin. Kukapa meistä aikuisista ei muistaisi lapsuusvuosiltaan kodin ilmapiirin kiristymisiä, jotka aiheutuivat milloin mistäkin: taloudellisista ongelmista, terveyshuolista, töiden riittävyydestä…. Vanhempi ei huoliensa keskellä välttämättä pysty huomioimaan lasta.
Tämä ei ole vaarallista hetkellisesti, mutta jos se on pysyvä olotila, voi tulla pahaa jälkeä. Näin on saattanut käydä myös omaan uraansa panostavilla menestyvillä vanhemmilla.
En väheksy ammattiauttajien työtä ongelmatapausten hoidossa, mutta heidän määränsä lisäämisestä huolimatta positiivista käännettä ei ole tapahtunut. Auttaisiko fokuksen siirtäminen arkiseen vanhemmuuteen?
Ajattelen sen olevan sitä, että lapsesta välitetään ja hän kokee olonsa kotona turvalliseksi. Hänelle tähdennetään käytöstapoja ja empaattisuutta muita kohtaan. Näistä lähtökohdista on menneinä aikoinakin kasvatettu niitä ”tolkun ihmisiä”, joista presidentti Niinistökin aikoinaan puhui.
Kirjoittaja on eläkkeellä oleva biologi, joka on kotoisin Laitilasta.