Leijaileehan suurissakin kaupungeissa siitepölyä, mutta ei näin sankasti kuin täällä, jossa niityt ja metsät ovat joka puolella lähellä, eikä siihen aamuun mennessä ollut satanut useaan viikkoon.
Keltainen aamu palautti mieleen ne kaikki kummastelut, joita olen täällä asuessani kokenut. Kun muutin Turusta tänne, ensimmäinen yllätyksen koin kivijalkaliikkeessä. Katselin kivaa valaisinta ja mietin, että mahtaisiko se sopia meidän keittiöön. Myyjä ehdotti, että ota kotiin ja kokeile, palaa maanantaina maksamaan tai palauttamaan. Yritin näyttää myyjälle ajokortista henkilötietojani, mutta eihän myyjä korttia vilkaissutkaan. Tajusin, että täällä ihmisiin voi vielä luottaa. Tuskin liikkeessä muuten palveltaisiin tuntematonta asiakasta näin hyvin.
Seuraavan säpsähdyksen koin juttukeikalla koulussa. Turussa olin tottunut, että koulun käytävillä on kova mekastus ja levoton meininki. Täällä koulussa olikin rauhallista. Pieni poika avasi ovenkin kohteliaasti.
Isossa kaupungissa lähikauppamme oli megamarket. Kauppareissuun meni aina lähes tunti, vaikka ostin vain ne tavalliset arkiset jutut ja tiesin, mistä ne usean sadan neliön hallista löydän. Täällä kauppa tuntui ensin pieneltä. Vähitellen huomasin, että löysin kaupasta kaiken, mitä tarvitsemme ja enemmänkin. Pienemmässä kaupassa tutustuin tuotteisiin, joita en ollut koskaan megamarketissa huomannut. Innostuin kokkailemaankin kaikenlaista uutta, kun kaupasta löytää raaka-aineet helposti. Eniten yllätyin, kuinka mukavaa kaupassa asiointi voi olla. Kassalla myyjä ehtii aina jutella muutaman sanan, eikä kukaan takana tuijota, miksi vätystelen kassalla.
Liikennekin on erilaista. Isossa kaupungissa omalla autolla ei pitäisi lähteä keskustaan ollenkaan, sillä ajo on yhtä hermostuttavaa jurnuttamista autoletkassa. Risteyksissä on ajettava röyhkeästi väliin, tai et pääse koskaan liikennevirtaan. Pysäköinnistä maksat aina kalliisti, vaikka viipyisit asioillasi vain puolituntisen.
Tänne muuttaessa yllätyin, kun autot pysähtyivät ja antoivat tietä. Pysäköintipaikkaa ei ole tarvinnut etsiä kuin Munamarkkinoiden aikaan.
Maaseutumaisessa idyllissä olen huomannut muuttuneeni. Olen puheliaampi ja rennompi. Nyt ymmärrän ystävääni, joka muuttaessaan Kotkasta Turkuun ihmetteli, miksi ihmiset eivät puhu toisilleen bussipysäkillä, vaan seisovat tuppisuina odottamassa autoa. Silloin vastasin, että se on vain turkulaista kohteliaisuutta, että toisia ei häiritä. Nyt selitys tuntuu hassulta.
Täällä elämä on jotenkin tolkullisempaa. Kun ihmisiä on vähemmän, kohtelemme toisiamme paremmin.
Pahin kiire jäi isoon kaupunkiin ja se tekee hyvää.
Teija Uitto
Kirjoittaja on asunut yli 50 vuotta Turussa ja täällä seitsemän vuotta.