Tasavallan presidentti myönsi kesäkuun alussa laitilalaiselle Ilkka Permolle Suomen Leijonan ritarimerkin. Ansiomerkki myönnetään ansioituneille kansalaisille ja tässä tapauksessa syynä varmaan oli pitkä, 35 vuoden työura saman työnantajan palveluksessa. Komea mitali on yksi lisä vuosien varrella kertyneeseen kokoelmaan.
Jos nuorella iällä suunnittelee tulevaisuutta todella pitkälle, niin Ilkasta ehkä kannattaa ottaa esimerkkiä. Hän lähti vuonna 1988 vapaaehtoisena armeijaan 18-vuotiaana, opiskeltuaan metsätaloutta pari vuotta ja jäi sille tielleen. Säkylässä Porin Prikaatissa jääkärikoulutus, siitä sitten aliupseerikouluun, josta ulos priimuksena ja siitä edelleen reservin upseerikouluun, kurssille 189. Sitten tulikin eteen ammatinvalinta, mikä lienee ollut aika helppo. Puolustusvoimien tarjoama koulutus ja siitä töihin Porin Prikaatiin.
Monissa eri tehtävissä ollut mies on nyt 55-vuotias eläkeläinen, viimeiseksi työtehtäväksi jäi Porin Prikaatin Säkylän varuskunnan kuljettajakoulutuskeskuksen johtajan titteli, herra kapteeni.
Ilkka käyttää mielellään termiä työkalupakki. Hän tarkoittaa, että monen nuoren kannattaa koulun jälkeen pitää välivuosi armeijassa, mistä saa hyvät eväät elämään ja jopa pisteitä opiskelupaikan hakuun.
– Eihän sitä nuorena välttämättä tiedä, mikä sinusta isona tulee. Välivuosi voi olla hyvä idea ja puolustusvoimat tarjoaa ylläpidon, koulutuksen ja paljon mahdollisuuksia jatkoa ajatellen. Omaa uraakin kun ajattelee, niin lisäkoulutusten ja erilaisten kurssien tarjonta työnantajan puolesta on ihan loputon.
Ilkan silmiin tuleen omanlaisensa kiilto ja ilme hiukan vakavoituu, kun puhutaan puolustusvoimista. Hän myöntää, että mennyt 35 vuotta oli rakasta ja hyvää aikaa. Parasta oli olla kouluttamassa varusmiehiä, sitä hän teki uransa loppuun asti.
– Monta kertaa matkan varrella tarjottiin toimisto- ja esikuntahommia, jopa paremmalla palkkaluokalla, mutta ei semmoset sovi mulle. Koko työaikana parasta on ollut olla tekemisissä varusmiesten kanssa.
Ilkan työurasta voi kerätä monenlaista tilastoa, muutamia asioita hän keräsi Säkylässä pitämäänsä läksiäispuheeseensa.
– Prikaatin komentajia oli toistakymmentä, lähimpiä esimiehiä 22, moottorialiupseerikursseja tuli johdettua 34, joista noita aliupseereja valmistui noin 1000. Vaunukursseilla tuli oltua ajo-opettajana yli 200 kertaa ja maastovuorokausia kertyi yli 4000.
Hyvät muistot pitkästä työurasta. Ilkka ei löydä mitään huonoa sanottavaa 35 vuoden taipaleestaan. Työkavereita kuulemma välillä kaipaa, mutta sitten taas toisaalta, 55 vuoden ikäisenä tuskin voi vielä välttyä kertausharjoituksilta. Saattaa hyvin käydä, että tuttuja vielä tavataan asepuku päällä.
– Vuosien varrella valtion puolustusmäärärahat ovat sahanneet sillai alltoliikkeellä, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Tämä on vaikuttanut kouluttajan ansioihin, kun maastopäiviä on ollut vähemmän. Nyt Nato-aikana kaikki on toisin, on taas lupa tehdä tarpeellisia hankintoja ja kouluttaa varusmiehiä maastossa.
Tuon 35 vuoden työuran aikana Ilkka on nähnyt isoja muutoksia.
– Naiset tulivat armeijaan, sitten oli iso puolustusvoimauudistua, jossa varuskuntia lakkautettiin ja yhdistettiin toisiinsa ja viimeksi maamme Nato-jäsenyys.
Eläkepäivillä on aikaa harrastaa ja Ilkan harrastuksiin kuuluvat golf ja metsästys, joihin kumpaankin liittyy myös matkustaminen. Hyvässä seurassa, hän korostaa.
