Janne Kuusisto
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Raha pyörittää maailmaa, raha menee rahan luo, raha ratkaisee. Vanhoja sanontoja, jotka ovat valitettavankin totta.
Raha on käynnissä olevien olympiakisojenkin suurin suunnannäyttäjä. Sitä on syydetty uskomattomia summia kisojen järjestelyihin, vaikka uskoisin että Ranskassa olisi keksitty muutama muukin kohde noille miljardeille. Urheilu ikään kuin näyttää jäävän jo puitteiden ja mahtipontisen showmeiningin jalkoihin.
Uskon silti sitkeästi, että uusia maailman ennätyksiä olisi syntynyt samaan malliin, vaikka kisat olisi järjestetty muutama kymmenen miljoonaa halvemmalla.
Rahalla saa? Totta, rahalla saa vaikka saastuttaa nykyisessä vihreitä arvoja ajavassa maailmassa. Taalaa lapaan ja rikkiä taivaalle. Rahaa pöytään, ja kaivostoiminta ei olekaan niin ongelmallista.
Kaikelle sanotaan olevan hinta, toisilla se on vaan kovempi mitä toisilla. On sitten kyse kyläkouluista, ihmisten terveydestä tai sivistyksestä, niin kaikki saa väistyä, kun sopiva summa rahaa vaihtaa saraketta.
En väitä tässä olevani yhtään muita parempi. Raha minutkin aamulla ajaa sängystä toimistolle, vaikka tosin näin vanhemmiten arvostaa jo paljon muitakin asioita työssä kuin pelkkää tilinauhaa.
Päätöksenteossakin raha on se, mistä pohjimmiltaan aina päätetään. Jos koittaa puhua ihmisten mielipiteistä tai tahdosta, aika pian saa kuulla kysymyksen, mistä tähän rahat otetaan? Tai ei meillä ole rahaa tämmöiseen!
Kun kohdalle tuleekin sitten asia josta itse hyötyy tai oma pikku piiri saa etua, niin ongelmaa ei yhtäkkiä olekkaan.
Luultavasti tätä lukiessaan jotkut taas kaivavat kommunisti leimasimensa esiin, mutta tuokaan (onneksi) väistynyt aate ei selvinnyt rahaa vastaan, kuten tuskin tulee nykyisen kaltainen kapitalismikaan selviämään.
Ainoa toivomme säilyttää jonkinlainen hyvinvointi kaikille, on välillä katsoa hiukan sen oman kuplan ulkopuolelle ja lopettaa sen oman navan tuijottelu muiden kustannuksella.
Muuten käy lopulta niin, että pieni hyväosaisten ryhmä on niin köyhä, ettei heillä ole enää mitään muuta jäljellä kuin rahaa, jos sitäkään.
Kirjoittaja on kaupunginhallituksen jäsen.