Timo Vaahtoranta
Kevätaamuna rahkasammalen pinta ja talven yli säilyneet karpalot eivät ole vielä sulaneet jäästä. Kiurut, kirviset ja kurkipariskunta ovat kuitenkin jo täydessä touhussa. Läheltä kuuluu soidintavan teerin pulputusta ja kauempaa kuovin kuikutus sekä palokärjen lentoääni.
Päästäkseen Untamalasta Isorahkan keidassuon luonnontilaiselle keskiosalle on pitänyt ylittää peltoa, kaivettuja ojia ja isovarpurämettä. Keidassuon keskiosa on suon reunoja korkeammalla, jolloin ombrotrofinen keskus saa ravinteita vain sateen mukana. Vain karuihin olosuhteisiin sopeutuneet eliöyhteisöt menestyvät matalina kasvustoina.
Isorahka ja sen eteläpuolella sijaitseva Hankeransuo suojeltiin vuonna 2018 Varsinais-Suomen ainoana tunnettuna jäljellä olevana suovenhokkaan (Nola karelica) esiintymispaikkana. Perhosen kohtaloksi on koitunut se, että sille sopivat paksuturpeiset suoelinympäristöt soveltuvat myös turvetuotantoon.
Isorahkallakin oltiin vähällä aloittaa turpeenotto ennen kuin suon merkitys uhanalaisille perhosille oli selvitetty. Paikallinen vastarinta pelasti suon. Tänä päivänä osa suokokonaisuudesta ollaan muuttamassa aurinkovoimakäyttöön sen eteläisimmillä mutta enimmäkseen jo ojitetuilla osilla Hankeransuolla. Kuvat on ottanut Tarja Ketoniemi.
