Yhdessä tällä tekniikalla maalatussa työssä pääosassa on hirvi.
– Tästä taulusta tykkään itse eniten. Tässä on vähän kalevalaista mystiikkaa, Sandell pohti.
Laitilan kirjaston seinille on ripustettu yli 20 maalausta. Sandell määritteleekin itsensä tuotteliaaksi taiteelliseksi.
– En tee yhtä maalausta kovin kauaa.
Sekatekniikalla tehdyissä töissä Sandell on yhdistänyt maalauksiinsa lehtileikkeitä, valokuvia ja karttoja.
– Näissä kukissa on kuivattuja terälehtiä, ja joissain taulussa on mukana nuottejakin.
Akvarellitaulujen tekeminen poikkeaa monista muista tekniikoista siten, että akvarelli täytyy usein maalata kerralla valmiiksi.
– Tai kun on hyvä paperi, voi päällekin maalata. Työ täytyy kuitenkin tehdä valmiiksi yhdellä kertaa. Öljyvärimaalausta voi aina korjailla ja muokata.
Monien Laitilan näyttelyssä olevien akvarellien aiheet ovat peräisin Sandellin kodista. Kyseessä on osittain jo 1700-luvulta peräisin oleva sukutila, jossa Sandell asuu kahden kissansa kanssa. Maalauksissa on kuvatu taloa ulkoa ja sisältä.
– Näissä on teemana avoin ikkuna tai ovi.
Laitilan näyttely on Sandellin neljäs isompi oma näyttely. Näyttelyn pystyttäminen saa Sandellin katsomaan töitään eri tavalla. Hän kertoo huomanneensa näyttelyiden myötä myös kehittyneensä.
– Kun tauluja katsoo seinällä, ne näyttävät ihan erilaiselta kuin pinossa kotona. Vaikka olen harrastaja enkä ammattilainen, ajattelen, että tuon ne näytille jos niistä olisi jollekin iloa.
Hän kertoo toivovansa, että näyttelyn kävijöiltä palautetta. Mielipiteensä ja vaikutelmansa Sandellin töistä voi kirjata paikalla olevaan vieraskirjaan. Vehmaalla olleesta näyttelystään hän olikin saanut vieraskirjaansa palautetta.
– Toivon, että ihmiset enemmänkin kirjoittaisivat, mistä pitivät ja eivät. Esimerkiksi värikkäämmät työt ovat sellaisia, että osa ihmisistä ei tykkää ollenkaan.
Uusikaupunkilaisen Sandellin äidin sukujuuret ulottuvat Laitilaan.
– Äitini isoäiti oli kotoisin Laitilasta.
Laitila on tullut Sandellille tutuksi myös työn kautta. Hän on työuransa aikana opettanut tulevia lähihoitajia ja sen myötä kiertänyt niin Laitilan päiväkodeissa kuin hoivakodeissakin.
Kuvataide on kulkenut mukana Sandellin elämässä aina, mutta aktiivisemmin hän on maalannut vuodesta 2021. Silloin hän meni mukaan Vakka-opiston Tiistaimaalarit-ryhmään.
– Yksi entinen työkaveri innoitti lähtemään mukaan.
Ryhmä tarjoaa vertaistukea, uusi ideoita ja tekniikoita. Tiistaimaalareiden kokoonpanossa on vaihtelua, mutta jonkinlainen kantaporukka on pysynyt monta vuotta mukana.
– Vaikka ryhmään tulee uusiakin jäseniä, siellä on sellainen ilmapiiri, että voimme kommentoida toistemme töitä. Sieltä saa vertaispalautetta.
Maalausharrastuksessa tulee Sandellin mukaan välillä onnistumisen iloa ja välillä ei.
– On hyvä, että minulla on tuvassa puuhella. Sinne menee akvarellityö aika näppärästi, jos se ei onnistu. Ja öljyvärityön päälle voi maalata kokonaan uuden taulun.