Tinja Jalonen
Tatuoiminen on ihon koristamista pysyvillä kuvioilla pistelemällä ihoon väriainetta. Sana tatuointi tulee alun perin tahitin kielen sanasta tatau, merkitä. Tatuoinnit ovat viime vuosina kasvattaneet suosiotaan ja yhä useammat ihmiset haluavat kantaa itselle tärkeitä asioita ihollaan.
Lauri Rantala on yksi tatuointiharrastajista, jonka neula ja muste ovat vieneet mukanaan. Rantala otti ensimmäisen tatuointinsa jo 15-vuotiaana, äidin luvalla. Silloin olkapäähän tatuoitiin Tikru-hahmo. Sen taustalla ei ollut mitään suurempaa tarinaa, vaan Rantala vain halusi Tikrun.
Sen jälkeen tatuointeja on kertynyt useampia, molempiin käsiin ja myös jalkaan. Toiseen olkapäähän aiemmin tehty grimreaper-tatuointi (viikatemies) on nyt peitetty karpilla, jonka pyrstön takaa pilkottaa lotus-kukka. Rantalalle tatuointi merkitsee sitä, miten elämässä pitää vaikeuksista huolimatta olla sitkeä ja jatkaa eteenpäin.
Rantalan tärkein tatuointi löytyy oikeasta käsivarresta. Siinä on enkeli, joka pitää neljää lasta sylissään. Enkeli kuvaa Rantalan edesmennyttä kummitätiä, joka on nyt suojelusenkelinä hänen lapsilleen. Samassa kädessä on tatuoituna myös luurangon käsi, joka osoittaa lapsia.
– Käsi osoittaa, että elät heitä varten, Rantala kertoo.
Hänellä on myös lasten nimet tatuoituna sisäranteeseen.
Muitakin kuvia löytyy, esimerkiksi käärme ja Rauman Lukon logo. Lukkotatuointi on myös Rantalalle tärkeä, ja hän päättikin jo 15 vuotta sitten ottavansa sellaisen. Sopiva tekijä löytyi viimein viime syksynä Raumalta, ja nyt ikuisella Lukkofanilla on vihdoin tatuointinsa.
Tatuointeja ottaessaan Rantala on suosinut paikallisia tekijöitä, ja kaikki hänen kuvansa on otettu Uudessakaupungissa tai Raumalla.
– En tiedä tuleeko tämä homma koskaan valmiiksi, Rantala naurahtaa esitellessään tatuoituja käsiään.
Vaikka Rantala ei enää välitä ajoittaisesta tatuointiin kohdistuvasta kritiikistä, pelotti joskus ”linnakundin” maine. Hänen mukaansa etenkin vanhemmat ihmiset saattavat pelätä tatuoituja ihmisiä, vaikkei siihen tietysti ole mitään syytä.
Rantala sanookin, että monen epäluulot haihtuvat, kun he kuulevat tarinat tatuointien takaa.
– Kipua tai muiden ajatuksia ei kannata pelätä, vaan tehdä rohkeasti omaa juttua, Rantala kannustaa.
Hän alleviivaa kuitenkin oikean tekijän löytämistä. Tekijän kanssa pitää olla samalla aaltopituudella, jotta lopputulos on juuri oikea. Rantala on omien kuviensa kohdalla kertonut tekijälleen mitä haluaa, mutta sitten antanut taiteilijalle vapaat kädet. Jokainen hänen tatuoinneistaan on uniikki, ja niissä näkyy taiteilijan puumerkki.
Tatuointeja voi ottaa myös vähemmän, jos se tuntuu enemmän omalta jutulta. Niin on tehnyt eräs laitilalainen, jota kutsumme nyt metsästäjäksi. Metsästäjä halusi vain yhden tärkeän asian iholleen, ja se oli hänen ensimmäinen koiransa, tarkemmin sanottuna ajokoira.
Ensimmäinen koira oli tärkeä, ja metsästäjällä oli selkeä ajatus siitä, millaisen tatuoinnin hän halusi. Tatuointiin tehtiin siis ajokoira metsämaisemassa.
Maisemaan metsästäjä halusi juuri kuusia ja pienen virtaavan joen. Tatuoinnin ottamisesta on nyt viitisen vuotta, eikä metsästäjällä ole ainakaan näillä näkymin uutta kuvaa mielessä.
Joidenkin kohdalla tatuointeihin hurahtaa vielä enemmän, ja siitä tulee oma ammatti. Näin kävi Anniina Liimataiselle, joka otti Rantalan tapaan ensimmäisen tatuointinsa jo 15-vuotiaana. Nyt Liimatainen on tehnyt tatuointeja 2,5 vuotta ja perustanut oman yrityksen, Viper tattoon.
Ensimmäisen tatuoinnin takana oli vaikea yläaste ja masennuskausi, jonka päätteeksi Liimatainen halusi ottaa tatuoinnin. Tatuointi muistuttaa siitä, miten hän pääsi yli vaikeasta ajasta. Muilla tatuoinneilla ei ole selkeitä merkityksiä, vaan Liimatainen on vain halunnut ottaa tiettyjä kuvia.
Käärme, susi, ruusu -ja mandalatatuoinnit koristavat nyt Liimataisen käsiä ja kaulaa.
– Aion ottaa lisääkin ja ainakin täyttää käsiä, Liimatainen kertoo.
Kipu ei hänen mukaansa ole yleensä ollut ongelma, mutta kaulan tatuoiminen teki kipeää. Liimatainen on kohdannut myös hieman arvostelua tatuointeihinsa liittyen, mutta yleisesti ihmisten asenteet ovat olleet positiivisia.
– Omat isovanhemmat hieman kauhistelevat mutta silti kannustavat, hän naurahtaa.
Tatuoijan ammatti oli Liimataiselle mieleinen uravalinta, sillä hän on aina tykännyt piirtämisestä sekä tatuoinneista. Ammattiin ei kuitenkaan ole kuin muutamia kursseja, ja lähes kaikki on pitänyt opetella itse. Se ei hänen mukaansa ole ollut todellakaan helppoa, vaan töitä on saanut tehdä ihan kunnolla. Tatuoijana Liimatainen saa kuitenkin tehdä sitä, mistä tykkää ja hän tekee mielellään kaikenlaisia kuvia.
– Tulevaisuudessa haluaisin vielä löytää sen oman tatuointityylin, Liimatainen toteaa.
