Katja Kaartinen
Kalantilainen Pentin tila oli ensimmäinen paikka Suomessa, jonne saapui dexter-rotuisia lehmiä. Timo ja Inkeri Penttilä innostuivat rodusta jo vuonna 2002, kun he näkivät lehtiartikkelin, jossa tavallista pienempää lehmärotua esiteltiin.
– Ensimmäiset dexterit tulivat meille puolen vuoden paperisodan ja pienten kielihaasteidenkin jälkeen Tanskasta, tilan isäntä Timo Penttilä kertoo.
Pentin tila on seissyt paikoillaan 1800-luvulta asti. Timo ja Inkeri Penttilä ovat pyörittäneet tilaa vuodesta 1984 asti. Timon isällä oli aikoinaan lypsylehmiä ja Inkeri tunsi naudat lomitustöiden kautta.
– Tuontinaudoille tehtiin verikokeet, terveystarkastukset ja karanteeni, jonka jälkeen pääsimme nopeasti arkeen kiinni uuden rodun kanssa. Kasvatimme dextereitä myös myyntiin ja esimerkiksi Olga ja Tuukka Temonen kävivät hakemassa meiltä yhden, jonka nimesivät Rositaksi, Timo muistelee.
Dexterit ovat yleensä mustia tai ruskeita. Niitä elää tällä hetkellä Tanskassa, Sveitsissä, Itävallassa, Irlannissa, Australiassa, Grönlannissa ja Suomessa. Ne ovat sitkeitä ja pitkäikäisiä, koska voivat elää jopa parikymmentä vuotta.
Täysikasvuinen uros painaa noin 500 kiloa. Naudat tulevat sukukypsiksi parin vuoden iässä ja ovat noin 350 kilon painoisia. Vasikat painavat syntyessään parikymmentä kiloa.
– Nämä ovat lypsylehmiin verrattuna niin pieniä, että melkein juoksevat niiden ali, Penttilä naurahtaa.
Penttilä kuvailee dextereitä pieniksi ja vahvatahtoisiksi eläimiksi, jotka eivät ainakaan heillä ole suostuneet rapsuteltaviksi.
– Lehmät saavat kasvaa meillä melko vapaasti aitauksissaan, mutta onneksi ne ovat pääosin niissä pysyneetkin.
Jokaisella lehmällä on omanlaisensa luonne. Penttilä kertoo esimerkin, kuinka poikineet lehmät suojelevat ensimmäiset pari viikkoa vasikoitaan.
– Niillä on vahva hoitovaisto, mutta vasikoille pitäisi saada korvamerkki laitettua. Osa emoista piilottaa vasikkansa laitumelle ja hämäävät meitä kulkemalla täysin eri suuntaan. Olen joskus käyttänyt puolikin päivää vasikan etsimiseen, Penttilä muistelee.
Vasikka on myös saattanut mennä emonsa käskystä paimenlangan ali ja lopulta karkulainen on löytynyt naapurin puolelta.
– Vasikka palaa takaisin vasta, kun emo käskee, joten kyllä nämä omapäisiä ovat.
Kerran yksi kantava nauta oli kulkenut läheisen Sirppujoen yli naapurin puolelle ja meni hetki, ennen kuin karkumatka huomattiin.
– Joki oli mutainen ja upottava, joten emme saaneet omin avuin nautaa takaisin. Soitimme pelastuslaitoksen avuksi ja nostimme lehmän liinojen avulla omalle maalle. Nauta oli hyvin väsynyt ja hoiperteli. Eläinlääkäri arveli, että sekä nauta että vatsassa oleva vasikka menetetään, mutta parin viikon päästä saimme terveen vasikan, joten sekin seikkailu päättyi onnellisesti.
Dexterit viihtyvät kesät talvet ulkosalla. Kesällä laitumelle viedään vettä ja kivennäisaineita, kun rehu kasvaa noutopöytänä suoraan maasta. Talvella lehmille kuljetetaan säilörehua. Talviaikana niille kasvaa tuuheampi karva, joten ne pärjäävät pihatossa tai taivaan alla.
– Ne eivät pidä märästä rännästä tai kovasta vesisateesta, vaan hakeutuvat katokseen, mutta ne pitävät pakkaslumessa makoilusta. Lehmähän tuottaa lämpöä pötsitoiminnalla, joten kyllä ne tarkenevat. Kesällä nämä hakeutuvat mielellään varjoon, Penttilä kertoo.
Suomessa on nykyään jo useamman tahon maahantuomia dextereitä, mutta muihin karjarotuihin verrattuna määrä on vähäinen. Vuosikymmenten aikana Penttilät ovat kasvattaneet kolmisensataa dexteriä lihakarjaksi.
– Tällä hetkellä meillä on kymmenkunta emoa, joista vasikat on vieroitettu. Lihasonnit ovat erikseen, mutta sonnit on poistettu eli meille ei tule enempää dextereitä. Toiminta on vähenemässä, koska suunnitelmana on, että jäisimme ensi vuoden aikana eläkkeelle, Timo kertoo.
Dexterit teurastetaan noin 2-vuotiaana, jolloin painoa on parisensataa kiloa. Eläimestä saatava liha on tavallista nautaa tummempaa ja hieman marmoroitunutta. Penttilät myyvät lihaa joko suoraan kotoaan tai esimerkiksi Rauman tai Uudenkaupungin lähiruokaa tarjoavissa reko-ringeissä.
– Tätä lihaa on turha tarjota teurastamoihin, koska ne maksavat niin vähän lehmän painoon nähden. Meillä on onneksi paljon kanta-asiakkaita, joten lihapakasteet, erityisesti jauheliha, tekevät hyvin kauppansa, Penttilä kertoo.
Heidän perheessään Inkeri vastaa ruoanlaitosta. Sianlihaa heillä ei juuri osteta. Omista dextereistä tehtyä paistia syödään usein.
– Paisti uuniin ja vähän mausteita sekä kasviksia mukaan, niin aina tulee hyvää, kun Inkeri laittaa, Timo kehaisee.
Pentin tilalla tehdään sukupolvenvaihdos, kun Penttilöiden poika jatkaa toimintaa. Isä viljelee tällä hetkellä ohraa ja nurmea, mutta heillä kasvaa nautojen lisäksi myös lampaita.
– Saa nähdä, mihin suuntaan poika tilan toimintaa kehittää, Penttilä kuvailee.