Kaupungin virkailijat kirjoittivat Laitilan Sanomien Nakotta sanno -palstalla 30.8.2024 kulttuuria ja vapaa-aikaa -korista.
Liiku rajattomasti Laitilassa -kortin tavoitteena oli muun muassa ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen. Se oikeutti yli 65-vuotiaan laitilalaisen käyttämään rajattomasti kaupungin uimahallia ja Laitilan Jääkukko Oy:n kuntosalia 70 euron vuosihinnalla. Vastaava ikäihmisille suunnattu kortti on käytössä useissa kunnissa.
Ikäihmisten kuntokortti pitäisi palauttaa, jotta ikäihmiset pystyisivät edelleen käyttämään kohtuullisella hinnalla Laitilan Jääkukko Oy:n kuntosalia.
Kaupungin viranhaltijoiden kirjoituksessa todetaan, että keskustelussa on tullut esiin virheellinen käsitys siitä, että kuntosali Kuntokukon toiminta olisi kaupungin toimintaa. Kuntokukolla tarkoitetaan Laitilan Jääkukko Oy:n kuntosalitoimintaa. Varsinainen toimija on siis edellä mainittu Laitilan Jääkukko Oy. Laitilan Jääkukko Oy on Laitilan tytäryhteisö ja kuuluu kaupungin kuntakonserniin.
Kuntalain 6 §:n 1 momentin mukaan yhteisö, jossa kunnalla on kirjanpitolain 1 luvussa tarkoitettu määräysvalta, on kunnan tytäryhteisö. Kunta tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin.
Kuntalain 6 §:n 2 momentissa todetaan, että kunnan toiminta käsittää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan.
Laitilan Jääkukko Oy:n toiminta sekä jäähallitoiminnan että kuntosalitoiminnan osalta on siis kuntalain mukaista Laitilan kaupungin toimintaa. Jääkukko Oy:n kuntosali on näin ollen vastaavassa asemassa kuin lukuisten muiden kaupunkien omat kuntosalit, joiden yli 65-vuotiaiden asukkaiden käytössä on edullinen seniorikortti.
Kuntalain 1 pykälässä todetaan, että kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöystävällisesti kestävällä tavalla.
Puhelinkeskustelussa Kuntaliitosta todettiin, että useiden kuntien omassa kuntosalissa on käytössä seniorikortti yli 65-vuotiaille kunnan asukkaille. Sieltä sanottiin myös, että toiminta lähtee kuntalaista.
Kuntien toimintakäytäntönä on, että ikäihmisten muita edullisempi kuntosalin käyttö niiden omissa kuntosaleissa ei riko kilpailuneutraliteettiperiaatetta. Yli 65-vuotiaat katsotaan erityisryhmäksi, jonka osuus kuntosalien kokonaiskäyttäjämäärästä on melko pieni. Ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitäminen on kuntalain mukaista ja kunnille tärkeää toimintaa.
Käytäntönä on, että kunnat eivät seniorikortin käytön yhteydessä avusta yksityisiä kuntosaliyrittäjiä. Näin toimivat muun muassa Uusikaupunki ja Rauma. Rauman kaupunki on hylännyt yksityisen liikunta-alan yrittäjän valituksen kilpailun neutraliteettiperiaatteen rikkomisesta Kuntaliiton kannan mukaisesti.
Seniorikortin rahoitukseen käytetään useissa kunnissa, esimerkiksi Uudessakaupungissa, Valtiokonttorin maksamaa lahjoituksena saatua perillisittä kuolleiden henkilöiden omaisuutta. Tämä käytäntö vaikuttaa perustellulta.
Sivistysvaliokunnan pöytäkirjassa 22.10.2020 todetaan, että kaupungin kuntosali Urheilutalon alakerrassa ei sovellu välineistöltään, eikä talorakenteeltaan liikuntarajoitteisille.
Eläkeläiset osallistuvat kuntosalitoimintaan pääasiallisesti toimintakyvyn säilyttämiseksi, ei niinkään lihasvoiman kasvattamiseksi. Kaupungin ulkokuntoilulaitteet palvelevat etenkin harrastettaessa ulkoliikuntaa. Ne eivät korvaa eläkeläisten kuntosalipalvelua. Kirjoituksessa mainittu mahdollisuus Finnlamex-hallin käyttöön ei myöskään korvaa ikäihmisten mahdollisuutta osallistua kuntosalitoimintaan.
Kaupungin virkailijoiden ilmoituksen mukaan kaupungin tuki kuntosaleille nousee 15 prosenttia syksyllä 2024. Tuki menee kuntosalien hyväksi eikä alenna ikäihmisten kuntosalimaksua.
Päinvastoin ikäihmisten kuntosalimaksu nousee 70 eurosta 300–350 euroon vuodessa henkilöä kohden. Todennäköisesti ikäihmisten kuntosalien käyttö vähenee ja terveydelliset hyödyt jäävät saamatta. Tämä ei mitenkään paranna kaupungin taloutta.
Matti Uotinen