Ministeri Essayah: ”Leader-toiminta on tärkeä osa maaseudun kehittämistä” – Ravakka juhlisti työtään ja yhteistyön voimaa

0
Seminaarin kokoustekniikasta ja vetämisestä vastasivat Ravakan Mika Halttu ja Ulla Kallio. Osa seminaariväestä oli mukana etäyhteyksin ja ministeri Sari Essayahin tervehdyspuhe oli saapunut videotallenteena.

Leader Ravakka eli Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry juhlisti yhteistyökumppaneidensa kanssa päättynyttä ohjelmakautta. Juhlapaikaksi valikoitui Pyhärannan Santtio, jonne nousi aikoinaan Ravakan tuella komea kylätalo Maininki upeine ruusutarhoineen.

Leader Ravakka toimii Vakka-Suomessa ja Satakunnassa, joten järjestetty kumppanuus- ja vaikuttavuusseminaari kokosi kylätaloon väkeä maakuntarajan molemmilta puolilta.

mainos

– Halusimme esitellä, mitä kaikkea olemme saaneet aikaan ja osoittaa, miten vaikuttavaa yhteistyö ja keskinäinen kumppanuus on. Halusimme myös järjestää tapahtuman, jossa hanketoteuttajat ja sidosryhmät voivat tavata toisiaan, toiminnanjohtaja Ulla Kallio avasi tapahtuman luonnetta.

Leader-ryhmiä toimii eri puolilla maata, myös joissakin kaupungeissa.

Esa Urhonen ja Esa Kivimäki kertoivat Leader Ravakan tuen vaikutuksista omiin kyliinsä eli Pyhärannan Santtioon ja Rauman Unajaan.

RAVAKAN tehtävänä on maaseudun kehittäminen sekä paikallisten yhteisöjen ja yritysten tukeminen oman toimintansa kehittämisessä.

mainos

Tavoitteena on lisätä eri tavoin elinvoimaa maaseudulla. Ravakka myöntää Leader-rahoitusta yhteisöjen ja yritysten hankkeille EU:n maaseuturahastosta sekä neuvoo hankkeiden haussa ja toteutuksessa.

Uusi rahoituskausi kattaa vuodet 2023–2027.

Kaksiosainen tapahtuma koostui seminaarista sekä hanketorista. Seminaarissa kuultiin lukuisia puheenvuoroja niin vaikuttavista hankkeista kuin monialaisen yhteistyön merkityksestä. Hanketorilla puolestaan esiteltiin menneen ohjelmakauden onnistumisia.

mainos
Nuoriso Leaderin Eetu Orava ja Sara Niskanen korostivat, miten tärkeää on tukea maaseudun nuorten verkostoja ja nuorten äänen kuulumista.

– LEADER-TOIMINTA on ollut alusta lähtien tärkeä osa maaseudun kehittämistä. Leader yhdistää kansainvälisen yhteistyön ja verkostojen kautta paikallisia yhteisöjä myös Euroopan tasolla ja paikallinen kehittäminen tuo EU:n lähemmäs kansalaisia, kiitteli maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah Ravakan tilaisuuteen lähettämässään videotervehdyksessä.

Ministeri hehkutti Leader-periaatteiden – innovatiivisuuden, verkostoitumisen ja yhteistyön – olevan Suomessa arvossaan.

Essayah korosti maaseutualueiden elinvoiman, vetovoimaisuuden ja houkuttelevuuden tärkeyttä: ilman ihmisiä maaseutu tyhjenee.

mainos

Ministeri kertoi myös, että maa- ja metsätalousministeriö osoittaa uuden ohjelmakauden Leader-rahoitukseen 230 miljoonaa euroa.

– Leader Ravakan alueelle tästä kohdistuu 4,8 miljoonaa euroa. Saatte sillä aikaan merkityksellisiä tuloksia.

Varsinais-Suomen liiton Salla-Maria Lauttamäki hehkutti yhteistyön merkitystä. Maakuntaliitto viettää kumppanuuden 10-vuotisjuhlavuotta, minkä kunniaksi Lauttamäen kainalossa on hankkeen maskotti, kumppanuuskettu Kelpo.

SEMINAARISSA Ravakan merkittävyydestä ja keskinäisen yhteistyön vaikuttavuudesta olivat kertomassa lukuisat tahot maakuntarajan molemmin puolin.

Puheenvuoroja kuultiin niin maakuntaliittojen, ely-keskusten kuin kuntienkin edustajilta, samoin äänessä olivat kylätoimijat ja hanketoteuttajat.

Salla-Maria Lauttamäki kertoi Varsinais-Suomen liiton viettävän tänä vuonna kumppanuuden 10-vuotisjuhlavuotta.

– Leader Ravakka ja muut Leader-ryhmät tekevät meidän kanssa kumppanuutta todeksi, hän luonnehti ja kuvasi kumppanuustyötä näin:

– Kumppanuustyö on sitä, että tartutaan monenlaisiin haasteisiin ja mennään kohti yhteisiä tavoitteita ja toteutetaan niitä niin, että se hyödyttää mahdollisimman monia.

ELY-KESKUKSET ja kunnat ovat Leader-ryhmien tärkeimpiä yhteistyökumppaneita. Varsinais-Suomen ely-keskuksen Salme Pihlajamaa kiitteli Leader-toiminnan olevan vaikuttavaa paikallistason työtä.

– Toiminnalla tuetaan konkreettisin tavoin ihmisten hyvää elämää maaseudulla.

Hän nosti esiin myös sen, miten Leader-toiminnalla kehitetään elinkeinoelämää ja erityisesti pystytään matalalla kynnyksellä avittamaan pienrahoituksin aloittelevia yrittäjiä.

Ravakan seminaariin Pyhärannan Santtion kylätaloon kokoontui väkeä molemmin puolin maakuntarajaa. Paikalla kuultiin puheenvuoroja niin Ravakan toiminnan vaikuttavuudesta kuin yhteistyön voimastakin.

VARSINAIS-SUOMEN kyläasiamies Tauno Linkoranta korosti, miten Leader Ravakka on tuonut kylille elinvoimaa. Samasta asiasta kertoi myös esimerkiksi Pyhärannan talous- ja hallintojohtaja Krista Topi.

– Eri puolilla Pyhärantaa on toteutettu useita hienoja ja todella vaikuttavia Leader-hankkeita.

Omien kyliensä vireyteen vaikuttaneista hankkeista olivat kertomassa Esa Urhonen Pyhärannan Santtiolta ja Esa Kivimäki Rauman Unajasta. Yhteistyössä on tehty niin kylätaloa kuin kunnostettu venelaituria ja uimarantaakin.

– Maaseudun kehittäminen on myös asennekysymys ja sitä, että tartutaan asioihin, Urhonen tiivisti.

Leader Ravakka

  • Hallituksen puheenjohtajana toimii Hanna-Leena Salminen
  • Vuonna 1997 perustettu yleishyödyllinen yhdistys
  • Toimii EU-ohjelmakausittain aina seitsemän vuoden sykleissä
  • Tarjoaa muun muassa yhdistyksille neuvontaa ympäristö- ja vesistökunnostuksiin liittyen
  • Edistää kestävää kehitystä paikallistasolla
  • Ylläpitää retki- ja luontokohteita ylläpitävien verkostoa
  • Myöntää Nuoriso-Leader rahoitusta nuorten omiin projekteihin
  • Edistää alueellaan kansainvälisyyttä