Kaupunki nostaa viiden miljoonan euron lainan – Turvaa kaupungin maksuvalmiuden epävakaassa markkinatilanteessa

0
Laitilan kaupunki nostaa viiden miljoonan euron pitkäaikaisen talousarviolainan tässä kuussa.

Laitila on päättänyt ottaa kaupungin lainojen järjestelemiseksi ja rahoituksen varmistamiseksi kiinteäkorkoisen viiden miljoonan euron suuruisen pidempiaikaisen lainan. Pidempiaikaisella lainalla tarkoitetaan vierasta pääomaa, jota ei ole tarkoitus maksaa takaisin ainakaan vuoteen.

Kaupunginvaltuusto linjasi kuluvan vuoden talousarvion hyväksyessään, että vuonna 2024 pitkäaikaisia talousarviolainoja voidaan ottaa enintään viisi miljoonaa euroa. Tänä vuonna ei ole ennen lokakuuta nostettu pitkäaikaisia talousarviolainoja.

mainos

Kaupungin aikaisemmin nostamien pitkäaikaisten velkojen pääomien lyhennykset ovat tänä vuonna 2,5 miljoonaa euroa.

VIIDEN miljoonan euron suuruisella lainalla turvataan kaupungin maksuvalmius. Lainanottopäätöksessä todetaan, että maailman tilanteen vuoksi muun muassa rahoitusmarkkinat ja korot – sekä tämän johdosta myös kaupungin taloudellinen asema – voivat muuttua nopeasti.

Laitila kilpailutti lainan ja tarjouksen jätti neljä eri toimijaa. Tehdyn kokonaisarvion perusteella kaupunki ottaa edullisimmaksi arvioidun vaihtoehdon viiden miljoonan euron kiinteäkorkoisen lainan viiden vuoden laina-ajalla Lounaisrannikon Osuuspankista.

mainos