Suomalaisilla on kummallinen himo ämpäreihin. Tunnistan sen itsessänikin. Kun lähikauppa ilmoittaa, että juureksia voi ostaa ämpärin täyteen, yhtäkkiä tarvitsen kolme kiloa lanttua ja viisi kiloa perunaa – ja tietenkin keltaisen ämpärin. Kotonahan on jo vaaleanpunainen, ruskea ja vihreä ämpäri.
Suomalaisten himon ämpäreihin ymmärtää paremmin, kun sukeltaa ämpäreitten käytön ihmeelliseen maailmaan. Ämpärit liittyvät suomalaisten siivousinnostukseen. Ämpärissä siivoustarvikkeet tai pesuvesi kulkee mukana ympäri huushollia. Ämpärit otetaan mukaan marja- ja sienimetsälle, niissä voi kantaa eväät piknikille, vedet saunaan ja säilöä etikkakurkut. Kun viemäriputken putsaa, niin siinäkin ämpäri on hyvä apuväline ja tottahan ämpärit pelastavat suomalaiset oksennustaudissa.
Vauva-lehden palstalla on pohdittu ämpäreitten käyttöä oikein porukalla. Ämpäreissä siirrellään akvaariokaloja, kun akvaario pitää puhdistaa, ämpäreihin kerätään omenat ja kävyt, joista tehdään joulukoristeita. Käsipyykki on helpompi pestä ämpärissä kuin pesuvadissa. Hämähäkkejäkin kannetaan ulos ämpäreissä. Silloin joskus, kun vielä uutenavuotena valettiin tinoja, niin ne kumautettiin kauhalla ämpäriin kylmään veteen.
Lumilyhtyjen tekoon voi käyttää ämpäreitä – ja maalin sekoittamiseen.
Joku kertoi käyttävänsä ämpäriä koiranruoan säilyttämiseen, törkylikaisia vaatteita liotetaan ämpäreissä ja ämpäreissä voi kasvattaa perunoita.
Navetassa käytetään ämpäreitä vasikoitten juottamiseen, niissä liuotetaan lypsyrättejä ja kannetaan elukoille jauhoja.
”Tarvitsen ämpäriä monta kertaa päivässä. En tulisi toimeen ilman ämpäriä, siksi niitä on pitkin kämppää ja tonttia varmaan kymmeniä”, maatalousyrittäjä kertoo.
Yhden kotitalouden varastosta löytyy kaksi ämpärillistä puolukkasurvosta, kaksi ämpäriä täynnä hapankaalia ja yksi täynnä hapatettuja suolakurkkuja.
Joku vitsailee, että hänen kellarissaan on yhdeksän ämpärillistä hyvää kiljua. Opiskelija on tehnyt ämpäreihin kotiviiniä.
Kun vessa menee remonttiin, ämpäri käy hätävaravessana. Mökillä se toimittaa potan virkaa, jos lapset eivät uskalla juosta pimeään aikaan huussiin.
Ämpäreitä käytetään roskiksina, koska ämpäreitä saa ilmaiseksi, mutta roskakorit maksavat.
Turun Sanomissa 77-vuotias parturi-kampaaja kertoo, miten on hoitanut niska- ja hartiasäryt pois ämpäreillä. ”Minulla on kaksi ämpäriä, joihin laitan vettä ja seison ne käsissäni niin kauan, että jumit lähtevät pois. Ohjeen sain kerran eräältä fysioterapeuttina työskentelevältä asiakkaalta. Se todella tehoaa, mutta pitää aloittaa varovasti eli ei heti ämpäreitä täyteen, vaan vesimäärää lisätään vähitellen”, hän neuvoo.
SPR opastaa, miten ämpäri toimii jopa pelastusvälineenä. Näin pelastusämpäri toimii: 1. Laita ämpärin pohjalle vähän vettä. 2. Heitä kahvasta pelastettavalle. 3. Pyydä pelastettavaa kääntämään ämpäri veteen ylösalaisin ja halaamaan ämpäriä.
Ämpäri on äärettömän hyödyllinen, siksi me olemme ämpärikansaa.
Teija Uitto
Kirjoittaja haaveilee vielä yhdestä sinisestä ämpäristä.
Olipa kiva ämpärijuttu. Oikein nauratti sitä lukiessa. Viimeisenä vielä pelastaminen.
Kiitos jutusta – ”täst kulmast”.
Kommenttien lisääminen on estetty.