
Varppeen yläkoulussa on saatu viime kuussa päätökseen kiinteistön kolmannen ja neljännen kerroksen remontti ja ensi vuonna koittavat julkisivusaneeraus sekä pienen liikuntasalin lattiarakenteen remontti. Koulua on remontoitu viime vuosina laajasti, mutta nyt on ainakin hetki tyventä.
– Meillä ei ole varsinaisia väistötiloja käytössä enää missään, vaan tällä hetkellä koulun arki pyörii ihan normaalisti, kertoo Varppeen koulun rehtorina lukuvuoden alussa aloittanut Lotta Stenij.
Hän siirtyi Laitilan Kyläkoulun rehtorin paikalta Varppeeseen sen jälkeen, kun siellä rehtorina toiminut Tuomas Kankaanpää valittiin rehtoripestiin Turkuun. Kyläkoulun rehtorina taas aloitti sivistystoimen palvelupäällikkönä toiminut Nestori Mäkelä.
KOSKA Varppeen koulun yläkerrosten remontti oli käynnissä vielä elokuussa uuden kouluvuoden alkaessa, oli Urheilutaloon varauduttu sijoittamaan osa opetuksesta.
– Lopulta emme tarvinneet Urheilutaloa opetustiloiksi lainkaan, mutta siellä toimi opiskeluhuolto, Stenij kertoo.
Lukion puolella sen sijaan oli käytössä väistötiloja, mutta niistäkin on nyt palattu oman koulun puolelle.
Varppeen yläkoulun ylimpien kerrosten remontti valmistui syyslomalla.
– Vielä tehdään esimerkiksi ilmanvaihdon säätöjä.
Viime lukuvuonna jäähallilla oli väistötila sisäilmaoireilujen vuoksi yhdelle opetusryhmälle, mutta Stenij kertoo, ettei tällaista väistötilaa ole nyt tarvittu. Varppeen koulussa on kuitenkin käytössä tilakohtaisia ilmanpuhdistusyksiköitä.
– Niistä on tarkoitus luopua lähiaikoina.
”Koulussa on käytössä tilakohtaisia ilmanpuhdistusyksiköitä.”

VARPPEEN koulussa on tehty viime vuosina runsaasti remontteja, joilla on muun muassa selätetty sisäilmaongelmia. Vyyhti alkoi purkautua sen jälkeen, kun koulussa kesällä 2018 tapahtui laaja vesivahinko. Selvisi, että kiinteistön ongelmien juuret ulottuvat kauemmas.
Remonttien jälkeen ongelmat alkoivat pahentua jälleen vuonna 2023 ja viime syksynä Varppeen oppilaat ja henkilökunta tekivät lähes 40 oireilmoitusta. Keväällä kaupunginhallituslinjasi, että kaupunki tekee Varppeen koulukiinteistössä kaikki tarpeen vaatimat korjaustoimenpiteet.
Koulussa on noin 350 oppilasta ja reilu 40 opetushenkilökuntaan kuuluvaa työntekijää. Tänä syksynä on oppilailta ja henkilökunnalta tullut yhteensä vajaat 10 oireilmoitusta.
– Niistä muutama koskee Varppeen pientä liikuntasalia, muuten ilmoitukset eivät kohdistu samoihin paikkoihin, rehtori Lotta Stenij taustoittaa.
”Tänä syksynä on oppilailta ja henkilökunnalta tullut yhteensä vajaat 10 oireilmoitusta.”
SIVISTYSJOHTAJA Susanne Laaksonen kertoo, että Varppeen koulun pienen liikuntasalin lattiarakenne aiotaan remontoida ensi vuonna. Työ ajoitetaan kesään, jolloin alkaa myös koulun julkisivuremontti.
– Julkisivuremontin on arvioitu kestävän kesään 2026 ja koko remontin ajan Varppeen koulu toimii väistötiloissa, hän avaa suunnitelmia.
Yläkoulun on tarkoitus aloittaa syyslukukausi 2025 siirrettävissä väistötiloissa, jotka kaupunki pian kilpailuttaa.
– Olemme sivistystoimessa ja teknisessä toimessa valmistelleet väistötila-asiaa viime keväästä lähtien. Tavoite on löytää kokonaisuuden kannalta mahdollisimman hyvä lopputulos.
”Julkisivuremontin ajan Varppeen koulu toimii väistötiloissa.”
LAAKSONEN kertoo, että toiveena on muun muassa saada yksikerroksiset väistötilat, jotka olisivat lähellä koulukeskusta.
Yksi mahdollinen paikka on Kappelimäen koulun parkkipaikka-alue ja sen yhteydessä sijaitseva hiekkakenttä. Se tarkoittaisi henkilökunnan parkkipaikkojen siirtoa monitoimihallin ja jäähallin piha-alueille.
– Toiminnallisesti ja taloudellisesti olisi järkevää, että väistötilat sijaitsisivat lähellä koulukeskusta. Tällöin esimerkiksi ruokailu voisi edelleen tapahtua Varppeen ruokalassa ja yläkoululaiset pystyisivät käyttämään Kappelimäen koulussa sijaitsevia kotitalousluokkia ja teknisen käsityön luokkia.