Winnovan muutosneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen tuloksena Winnovassa harkitaan Laitilan toimipisteen lakkauttamista.
– Jouduimme tässä haasteellisessa tilanteessa neuvottelemaan toimipisteiden kokonaan sulkemisesta turvataksemme erityisesti oppivelvollisten koulutustarjontaa toiminta-alueellamme. Tästä syystä harkittu sopeuttamissuunnitelma sisältää Laitilan toimipisteen lakkauttamisen, toimitusjohtaja Juha Miikkulainen sanoo.
Miikkulainen perustelee ratkaisua, sillä että opetus- ja kulttuuriministeriön linjausten mukaisesti koulutuksen järjestäjän on ensisijaisesti turvattava oppivelvollisten koulutustarjonta.
– Tämä on ohjannut vahvasti harkittujen sopeuttamistoimenpiteiden valintaa.
Laitilan toimipisteen kohtalo on nyt yhtiökokouksesta kiinni. Mikäli yhtiökokous ei päättäisi lakkauttaa toimipistettä, Winnovan olisi etsittävä vastaava sopeutustarve muista toimipisteistä tai lisättävä henkilöstöön kohdistuvia sopeutustoimia enintään kymmenen henkilötyövuoden edestä.
Minkälainen toimipiste Laitilaan voisi tässä tapauksessa jäädä?
– Emme voi ottaa tarkemmin kantaa kysymykseen ennen yhtiökokousta, Miikkulainen vastaa.
Länsirannikon Koulutus Oy Winnova aloitti muutosneuvottelut syyskuussa koulutusyhtiön toiminnan sopeuttamiseksi vallitsevaan taloustilanteeseen. Neuvottelut koskivat yhtiön kaikkia toimintoja ja koko henkilöstöä, noin 570 henkilöä. Arvio Winnovan mahdollisista irtisanomisista tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla tarkentui neuvottelujen aikana koskemaan enintään 25 työsuhdetta. Lisäksi edessä on henkilöstösupistuksia luonnollisen poistuman ja määräaikaisten työsuhteiden päättymisten kautta.
– Arviomme on, että henkilöstö kokonaisvähennys jää vuoden 2027 loppuun mennessä hieman alle 60 henkilön, kun luonnollinen poistuma ja määräaikaisuuksien päättymiset otetaan huomioon irtisanomisten lisäksi, Miikkulainen kertoo.
Ammatillisen koulutuksen rahoitukseen on valtion vuoden 2025 talousarvioesityksessä kohdennettu 120 miljoonan euron leikkaus. Rahoitusleikkausten vaikutus ja talouden sopeutustarve Winnovalle arvioitiin muutosneuvotteluja aloitettaessa olevan noin 3,5 miljoonaa euroa. Neuvottelujen aikana ilmoitettu opetus- ja kulttuuriministeriön opiskelijavuosiin perustuva laskennallinen arvio nosti sopeuttamistarvetta noin 3,7 miljoonaan euroon.
Länsirannikon Koulutus Oy on on laatinut yhdessä henkilöstön edustajien kanssa useamman vuoden sopeuttamissuunnitelman. Vuosille 2025-2027 laaditussa suunnitelmassa noin neljän miljoonan euron sopeutustoimet jakautuvat melko tasaisesti henkilöstökulujen ja muiden liiketoiminnan kulujen kesken. Koulutuksen ja kehittämisen sekä oppimisen ohjauksen ja tuen vastuualueiden henkilöstömäärä vähenisi vuosien 2025-2027 aikana noin 10 prosenttia ja muissa tehtävissä toimivien henkilöstömäärä noin 13 prosenttia.
Yhtiön tulos oli negatiivinen vuosina 2022 ja 2023, ja vuoden 2024 talousarvio ennakoi edelleen negatiivista tulosta. Winnova ei yleishyödyllisenä osakeyhtiönä tavoittele voittoa, mutta taloudellisen tuloksen pitää kattaa käyttömenojen lisäksi toiminnan kehittämisen edellyttämät kustannukset.
– Winnovan taloudellisen tuloksen pitää olla tulevaisuudessa positiivinen, jotta varmistamme edellytykset ammatillisen koulutuksen kehittämiselle, turvallisten oppimisympäristöjen säilyttämiselle ja investoinneille, Miikkulainen korostaa.
Länsirannikon Koulutus Oy:n ylimääräinen yhtiökokous on 3. joulukuuta. Laitilan kaupungin osuus yhtiöstä on 12 prosenttia.