Irtokarkkeja jälkkäripöydässä, Mirella lavalla eikä yhtään tylsää hetkeä – Laitilalaiset Sara Rantanen ja Lenni Hellsten osallistuivat lasten itsenäisyyspäivän juhlaan Helsingissä

0
Valmiina juhlimaan! Sara Rantanen ja Lenni Hellsten pääsivät edustamaan Laitilaa lasten itsenäisyysjuhliin Helsingin Oopperatalolle.

Tänään moni presidentinlinnaan kutsun saanut valmistautuu huomiseen itsenäisyyspäivän juhlaan, ja todennäköisesti ainakin ensikertalaisilla on perhosiakin vatsassaan. Tämän tyyppisestä jännityksestä tietävät jotain myös laitilalaiset nelosluokkalaiset Sara Rantanen ja Lenni Hellsten , jotka matkustivat keskiviikkona Helsinkiin. He nimittäin saivat pääministeri Petteri Orpolta kutsun osallistua lasten itsenäisyyspäivän juhlaan Oopperatalolla.

Ennen kättelyjonoon siirtymistä laitilalaiskaverukset riisuivat takkinsa.

Ennen juhlan alkua sekä Lenni että Sara luovuttivat oman taideteoksensa muiden saman teeman mukaan tehtyjen teosten joukkoon. Juhlien teemana oli Et ole yksin, ja jokaista kutsun saanutta pyydettiin tuomaan oma työnsä osaksi isoa kokonaisuutta.

Kuten linnanjuhlistakin myös osa lasten itsenäisyyspäivän juhlista näytettiin Ylellä. Laitilalainen Lenni Hellsten kätteli sisään tullessaan pääministeri Petteri Orpon. Kättelyvuoroaan odotti Sara Rantanen.

Orpo otti vastaan kaikki juhlavieraat ja kätteli heidät ovella. Lenni päätyi vaihtamaan pääministerin kanssa pari sanaakin.

– Mä kerroin, että olen Lenni Hellsten Kappelimäen koulusta. Sitten sanoin terveisiä Laitilasta, Lenni sanoo.

Orpo lähetti terveisiä takaisin.

– Sitten hän toivotti hyvää itsenäisyyspäivää.

Laitilassa juhlaan lähtijät on valittu siten, että toinen tulee Laitilan Kyläkoulusta ja toinen Kappelimäen koulusta. Tämä tarkoittaa sitä, että juhlaan lähtevä seuralainen saattaa olla ihan uusi tuttavuus. Toisin kävi tänä vuonna. Lenni ja Sarakaan eivät tienneet aluksi, kuka toinen juhliin lähtijä on. Yllätys oli suuri ja varsin iloinen, kun matkakaveri olikin entuudestaan tuttu.

Lenni ja Sara ovat tutustuneet toisiinsa jo 4-vuotiaina mennessään molemmat ensimmäistä päivää samaan päiväkotiin. Tämän jälkeen he ovat muun muassa pelanneet jääkiekkoa samassa joukkueessa. Vaikka päivä jännitti yhä, tutun kaverin kanssa oli helpompi lähteä.

Juhlissa oli yli 500 lasta eri puolilta Suomea. Sattumalta joukossa oli Saralle myös entuudestaan tuttuja kavereita muun muassa Uudestakaupungista, Naantalista ja Salosta. Urheilun ilo yhdistääkin yli kuntarajojen.

Tuttujen näkemisen lisäksi myös juhlien ohjelma oli molempien mielestä hauska.

– Siellä oli kivaa ja hyvä jälkkäripöytä. Siinä oli irtokarkkiosasto, sellaisia suklaa-mansikka-vaahtokarkkijuttuja ja kakku, Sara kuvailee.

Lennikin nautti juhlista.

– Juhlissa oli myös jännittävää. Esiintyjä oli kiva, ja siellä oli hyvää ruokaa, Lenni kertoo.

Lasten juhlissa on perinteisesti ollut yllätysesiintyjä, joka tänä vuonna oli yhdeksi Suomen suosituimmaksi artistiksi nouseva Mirella. Mirellan näkeminen ja tapaaminen oli Saran mukaan parasta koko juhlassa.

– Me kuunneltiin Mirellaa. Sitten me otettiin Mirellan kanssa yhteiskuva ja selfieitä kaikkien muidenkin kanssa, Sara sanoo.

Mirellan yllätysesiintyminen oli sekä Lennin että Saran mielestä yksi juhlien kohokohdista.

 

 

Sara Rantanen ja Lenni Hellsten pääsivät yhteiskuvaan yllätysesiintyjänä olleen Mirellan kanssa.

Lennin mielestä juhlissa oli parasta se, ettei siellä ollut yhtään tylsää hetkeä.

– Siellä oli koko ajan jotain ohjelmaa ja joku paikka, johon mennä ja tehdä jotain.

Sekä Lenni että Sara kävivät juhlien aikana esimerkiksi lähettämässä postikortteja läheisilleen.

Yhteispotretti napattiin vielä juhlapaikaltakin.

Kuten keskiviikkoisten juhlien esikuvana olevissa linnanjuhlissakin, myös lasten juhlissa isäntä piti vierailleen puheen.

– Orpo sanoi, että Suomi on itsenäinen maa ja kaikkien kanssa tulee tulla toimeen, Sara kertoo.

– Hän kertoi myös, että Suomi on itsenäinen maa, jossa jokainen lapsi saa olla lapsi. Lisäksi hän muistutti kaveritaidoista ja siitä, että ketään ei saa jättää yksin, Lenni muistelee.