Kokemus opiksi – Laitila ja laitilalaiset ovat entistä terävämpiä kohtaamaan kriisejä

0

Laitilassa keitettiin vajaan viikon ajan kaupungin verkostovettä. Arki hankaloitui, kun hanasta ei enää tullutkaan käyttövalmista vettä. Rutiinien muuttaminen ei ollut helppoa, kun käsi automaattisesti hakeutui hanalle, vaikkapa hampaanpesussa.

Keskiviikkoiltapäivällä terveystarkastaja purki kehotuksen, kun vesi oli tutkimuksissa todettu kahdesti puhtaaksi. Laitilalaiset osaavat taas arvostaa puhdasta vettä. Miten helppoa elämä on, kun hanavettä voi juoda ja suihkussa saa vettä mennä suuhun.

mainos

Laitilassa päästiin loppujen lopuksi vähällä, sillä saastunutta vettä ei juuri vesiverkostoon päässyt. Tapaus opetti, miten kriisitilanteessa tulee toimia.

Nyt on aika miettiä, mikä toimi ja mikä ei. Oppeja kannattaa myös jakaa.

Laitilan vesilaitos sai tilanteen hoidosta ympäristöviranomaiselta puhtaat paperit. Käytännöistä löytyi kuitenkin parannettavaa. Viesti saastuneesta vedestä ei tavoittanut kaikkia, muun muassa henkilökohtaisten suoramarkkinointikieltojen takia. Myöskään toimia tilanteessa, jossa vettä ei voi suoraan käyttää, ei oltu mietitty loppuun asti.

mainos

Nyt koetun tosiharjoituksen perusteella varautumistaan hiovat kaupungin toimijoiden lisäksi elintarviketeollisuus, hoivakodit, terveydenhuollon yksiköt, isännöitsijät ja ihan tavalliset ihmiset.

Vesi- ja jätevesihuollon lisäksi yhteiskunnan toimintakyvyn kannalta kriittisiä aloja ovat muun muassa sähkö, liikenne, energia, pankit, terveys ja ruoka. Nyt tapahtuneen tosiharjoituksen ansiosta Laitila ja laitilalaiset ovat entistä terävämpiä kohtaamaan kriisejä.

Vastuuta järjestelmien toimivuudesta kantaa jokainen. Jouluna jokainen kinkunpaistajan muistaa, että paistorasva ei kuulu viemäriin. Kovettuessaan rasva voi tukkia putkiston.

mainos

Iida Kauppi

iida.kauppi@laitilansanomat.fi