Pirjo Koski
“..joka kuuseen kurkottaa, se sumukaaren ja mäntyjä palkkioksi saa”
Ihmettelin aamulla kellon herätystä tovin, ennenkuin muistin: tänään olisi metsäilypäivä! Ajatuksena oli lähteä kävelylle Siperiaan ja nauttia kahvit luonnossa.
Päivä näytti harmaalta, mutta pilvipeite ei ollut kovin paksu. Olisi parahultainen sumukaaripäivä, mikäli aurinko suostuisi punnertamaan näkyville. Jätin järjestelmäkameran pois matkasta, se on muuten ylivoimaisesti paras tapa saada ilmiöt näkyville.
Pysäköin auton metsätien varteen ja sukelsin utuisiin maisemiin. Päästyäni suunnittelemalleni retkipaikalle pilvipeite näytti hieman antavan periksi. Miltei heti, kun sain pefletin levitettyä kaatuneen puun rungolle ja termoksen auki, huomasin eteeni muotoutuvan sumukaaren.
Siitä ei alkuun näkynyt kuin kappale yläosaa. Niinpä ilmiön vahvistumista odottaessani nautin kahvit. Teki hyvää istua aloillaan ja vain olla, antaa silmän levätä maisemassa. Joskus arjessa on hyvä pysähtyä ja olla tekemättä sen kummemmin yhtään mitään. Kun sumukaari viimein vahvistui, olin valmiina tallentamaan ilmiön.
Vallinnut hetki oli niin komea, että kuvaaminen meni iloiseksi säntäilyksi paikasta a paikkaan b. Valo oli kaunista, pehmeää. Maisema meni auringon puolelta punertavaksi ja sumukaaren puolella sinertäväksi. Muutama tunti oli silkkaa juhlaa ja uppouduin täysin kuvaamiseen ja sommitteluun. Havahduin vasta, kun kännykkä ilmoitti jäljellä olevan akun määräksi 15 prosenttia.
Sumukaari kuten sateenkaarikin näkyvät vastapäätä valonlähdettä. Eli jos aurinko on valonlähde, retkeilijän piti vilkuilla selkänsä taakse auringon tillittämisen sijaan. Sumukaari on sumussa näkyvä sateenkaaren kaltainen valoilmiö. Ilmiö on sateenkaaren sukulaisilmiö, mutta erilainen.
Siinä missä sateenkaari on värikäs ja teräväreunainen, sumukaari on kalpean väritön ja vähän aavemainen ilmestys. Sateenkaaressa on kyse valon taittumisesta ja heijastumisesta sadepisaroissa. Sumukaaren kohdalla valon diffraktio eli sironta sumupisaroissa on kaaren synnyn takana. (sumukaaren määritelmä: Ursa.)
Kirjoittaja on laitilalainen ilmiökuvaaja.