Se alkoi kuvataiteilija Krista Mäkelän tuntemasta epätoivosta ja turhautumisesta, jotka kumpusivat siitä, miten lyhytnäköisesti ihminen luonnossa toimii.
– Mutta tämä prosessi on tuonut uusia ulottuvuuksia ja muovannut sitä, mitä siellä nyt on näytillä, Mäkelä kuvailee Laitilan kirjastossa avattua näyttelyään.
Erityinen luontosuhde -näyttely on osa Kustaa Hiekan kulttuuriviikon ohjelmaa, mutta siihen pääsee tutustumaan helmikuun loppuun asti.
Kirjaston vitriinissä on joukko pieniä keramiikkaveistoksia, joihin on kuvattu erilaisia luontosuhteita.
– Ne ovat kouraan mahtuvia konkreettisia luontosuhteen ilmenemismuotoja.
Lasivitriinin päällä seisoo hieman muita suurempi keramiikka työ Raakku, joka alkuun kulki työnimellä Universumi.
– Sen lähtökohta oli metsä ja se kuinka kaikki oliot linkittyvät metsään ja tavallaan ovat metsä. Kun tuli tämä raakkutapaus, konkretisoitui se, että pieni raakku on universumi.
Raakku-teoksessa näkyy myös se toivo, jota Mäkelä kertoo tunteneensa. Toivo tuli siitä, miten suomalaiset raakkutuhoon suhtautuivat.
– Se näytti positiivisia puolia ihmisten luontosuhteesta.
Kollaaseissa toivoa käsitellään enemmän.
– Niissä tutkaillaan ehkä enemmän sitä minun omaa luontosuhdettani.
Kollaasien pohjalla on löytöväriteos, joka syntyy usein jonkin maastosta löytyneen värin ympärille. Töissään Mäkelä on myös hyödyntänyt isänsä ottamia mustavalkovalokuvia.
– Jokainen meistä on vain pieni rippunen elämän jatkumossa. Jokainen tuottaa ehkä omia jälkiä, mutta niiden jälkien päälle voi joku toinen tehdä jotain. Se on tietyllä tavalla lohdullinen ajatus.
Mäkelän oma luontosuhde on rakentunut vähitellen ja muuttanut vuosien varrella muotoaan. Laitilalla on tässä tarinassa roolinsa. 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä maisemasuunnittelijana toiminut Mäkelä asui Laitilassa viitisen vuotta.
– Olin tekemässä ympäristön kunnostushanketta Laitilan, Mynämäen ja Pyhärannan alueella. Teimme kunnostuksia soranottoalueille ja mukana oli myös pohjavesien näkökulma.
Mäkelän luontosuhde kehittyi toisaalta maisemasuunnittelijan työn kautta ja toisaalta ympäristön vaurioiden kunnostuksen kautta.
– Nyt katson mitä ympärillä tapahtuu ja olla siinä mukana. Joskus teen jotain pientä, mutta oma suhde muuttunut enimmäkseen sellaiseksi, että olen utelias ja valmis oppimaan siitä, mitä ympärillä tapahtuu.
Laitilassa Mäkelä asui Koveron koululla, jossa hän toimi myös talonmiehenä. Muistot kaupungista ovat lämpimät.
– Kun muutin Laitilaan, en tuntenut sieltä ketään. Kaupunkina se oli sellainen, että pääsin todella hyvin sisälle sinne ja se tuli aika lyhyessä ajassa hyvin tutuksi.
