Kolumni: Polttopisteessä routainen maa – Grönlantilaiset eivät halua kolonialistista isäntää

0
Nuukissa on kauniita värikkäitä puutaloja sekä betonikerrostaloja, joista on näköala merelle.

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin suuruudenhulluus on saanut maailman katseet kääntymään Grönlantiin. Maailmanomistajan elkein esiintyvä Trump on ilmoittanut, että haluaa liittää Tanskan itsehallintoalueen osaksi Yhdysvaltoja.

Uutiskuvat ovat näyttäneet lumen ja jään maan sellaisena kuin minäkin sen muistan kahden vuosikymmenen takaiselta matkaltani. Uutisissa on näkynyt pieniä värikkäitä taloja, jotka täplittävät valkoisen lumen ja tummien kallioiden jyrkkärinteisiä maisemia.

mainos

Valo on pehmeää, oikeaa kuvaajan unelmaa. Sitä ei sydäntalvella riitä pitkään. Nuuk sijaitsee maailman suurimman saaren länsirannikolla, noin Kajaanin korkeudella.

Uutiskuvista tunnistan myös rapistuneita betonikerrostaloja ja ihmisiä, joiden kasvoja ovat ahavoittaneet viima ja tuuli. Meri on auki.

Vuoden 2005 joulukuussa matkustin viikoksi Grönlannin pääkaupunkiin Nuukiin tekemään opinnäytetyötäni, jonka yksi osio oli sanomalehti Kalevassa julkaistu verkkoreportaasi ilmastonmuutoksesta arktisella alueella. Matka-apurahojen turvin matkustin haastattelemaan metsästäjää, kalastajaa ja tutkijaa.

mainos

Opintoni olivat vielä kesken, mutta työskentelin Laitilan Sanomissa sijaisena. Tein jutun reissusta tietysti myös Laitilan Sanomiin.

Väkiluvultaan Nuuk on pieni. 20 vuotta sitten kuvasin sitä Uuttakaupunkia pienemmäksi, mutta nykytiedot kertovat väkiluvun olevan lähellä 20 000 asukasta. Pääkaupunki on kasvanut.

Uutisissa haastateltiin nuukilaista koditonta ihmistä, joka muistutti mieleeni kaupunkilaisten sosiaaliset ongelmat. Omalta matkaltani muistan erään perheen, jossa isä ja äiti hyppyyttivät kerrostalon pihalla pientä lastaan käsiensä varassa eteenpäin. Se olisi ollut suloista, ellei isän kädessä olisi ollut olutpullo jo aamuvarhaisella.

mainos

Ihmettelin, miten Ylellä esitettyyn haastatteluun oli löydetty englantia puhuva koditon, sillä omalla reissullani törmäsin usein kielimuuriin. Grönlantilaiset puhuivat grönlantia ja tanskaa.

Haastattelussa koditon kertoi kaveristaan, jolle oli ojennettu MAGA eli Donald Trumpin tavaramerkkinä toimiva punainen Make America Great Again -lippalakki. Kaveri ei ollut lippistä saadessaan ymmärtänyt, mitä hänelle oli englanniksi sanottu, mutta päähine kelpasi ja ilmainen lounas maistui.

Majapaikkani olin varannut edullisesta Bed and Breakfast -majoituksesta. Paikaksi osoittautui kerrostalokolmion yksi huone, jota vuokrasi tupakkaa ketjussa polttava nainen. Yhden tupakansavuisen yön jälkeen muutin matkalla tutustumani tanskalaisen nuoren naisen luo, joka oli tullut Nuukiin työskentelemään sairaalaan.

mainos

Kaksi vuosikymmentä sitten grönlantilaiset haaveilivat itsenäisyydestä, mutta saaren peruspalvelut pyörivät tanskalaisten voimin. Grönlantilaisten haave ei ole hälvennyt. Yksi asia on varma: grönlantilaiset eivät halua kolonialistista isäntää.

Kirjoittaja on Laitilan Sanomien tuottaja.

Lue vajaat 20 vuotta sitten julkaistu juttu täältä.