Sanomihi soitetti: ”Eikö ihan oikeasti pysty keräämään koiransa jätöksiä?”

0
Kakkapussit käyttöön, toivoo soittaja. Kuva: SSS arkisto / Minna Määttänen

Laitilan Sanomiin otti yhteyttä henkilö, jota ärsyttävät koiranulkoiluttajat, jotka eivät kerää koiransa kakkakasoja. Erityisesti häntä harmittaa, että esimerkiksi koirapuiston vieressä olevalle lasten pesäpallokentälle jätetään paskakasoja.

– Eivätkö he ajattele, että jossain vaiheessa tulee kevät ja lumi sulaa. Ei ole kivaa. Lapset pelaavat tuolla kentällä ja istuvat nurmikolla.

Soittaja arveli jo etukäteen, ettei hänen purnauksensa auta.

– Nytkin oli isot kasat. En tiedä, mitä vasikkaa oli ulkoilutettu. Jätökset oli jätetty pesäpallokentän viereiselle nurmikolle.

Soittajalla on itsellään koira. Hän kerää pienetkin papanat.

– Jos vieressä on jätöksiä, niin olen niitäkin koonnut, mutta en minä mikään yleinen kasojen kerääjä ole.

Soittajan muistuttaa, että koirasta tulee valtavasti jätöksiä, kun sen kanssa käydään kolme kertaa päivässä ulkona vuoden jokaisena päivänä.

– On se ihan törkeää. Eikö ihan oikeasti pysty keräämään koiransa jätöksiä?