
Laitilan äänestysaktiivisuus on laskenut tasaisesti alkaen vuodesta 1980. Suurin yksittäinen nykäys alaspäin nähtiin kuitenkin vasta viime vaaleissa, kun vain hieman yli puolet paikkakunnan äänioikeutetuista käytti valtaansa.
Jos Laitilan äänestysaktiivisuuta verrataan koko maan keskiarvoon, ilmenee, että laitilalaiset olivat pitkään keskimääräistä suomalaista aktiivisempia äänestäjiä.
Käänne tapahtui vasta edellisissä kuntavaaleissa eli vuonna 2021. Silloin Laitilan äänestysaktiivisuudessa tapahtui muutos, joka pudotti kaupungin kertaheitolla lähes viisi prosenttiyksikköä alle koko maan keskiarvon.
Vakka-Suomen aktiivisimmat äänestäjät löytyvät pienistä kunnista. Seutukunnan veturikaupungeissa eli Laitilassa ja Uudessakaupungissa äänioikeuttaan käytti vain noin puolet.
Kustavissa asuvat Vakka-Suomen ahkerimmat äänestäjät. Seutukunnan toiseksi aktiivisin kunta oli viime kuntavaaleissa Pyhäranta. Heikoimmin äänestettiin Uudessakaupungissa, jossa yli puolet jätti äänestämättä. Laitila ei kuitenkaan jäänyt kauas naapuristaan, sillä sielläkin vain hieman yli puolet käytti äänioikeuttaan.
Laitilassa äänestysalueiden välillä on eroa siinä, kuinka ahkerasti vaaliuurnilla käydään. Taajamassa hieman alle puolet kävi äänestämässä, kun keskusta-alueen ulkopuolella asuvista äänioikeuttaan käytti 54,5 prosenttia.
Samaan aikaan Laitilan suurimman puolueen, keskustan, suosio on pysynyt vakaana. Vaikka kannatuskäyrä on muutaman kerran viimeisen 50 vuoden aikana kääntynyt alaspäin, korjausliikkeet ovat pitäneet suosion tasaisena.
Viime vaaleissa yli 40 prosenttia äänestäneistä antoi äänensä keskustalle. Kokoomus ja demarit ovat 1970-luvun lopulta alkaen kilvoitelleet toiseksi suurimman puolueen asemasta. Edellisvaaleissa vaa’an kieli kääntyi demareiden hyväksi. Kokoomus joutui samoissa vaaleissa tyytymään neljänneksi suurimman ryhmän asemaan, kun Laitilan puolesta -niminen yhteislista ohitti sen ja pitkään kolmanneksi suurimman puolueen paikkaa pitäneen Perussuomalaiset.
1970-luvulla jopa kolmanneksi suurimman puolueen asemassa ollut Vasemmisto putosi kokonaan pois Laitilan valtuustosta 2010-luvun alussa, eikä se ole viime vaaleissa saanut edes ehdokkaita.
Jos keskustan kannatus oli koko Laitilan alueella vankkaa, kylissä puoluetta äänesti lähes puolet.
Huomiota herättävää on myös Laitilan puolesta -yhteislistan ehdokkaiden suosio haja-asutusalueilla. Ryhmä sai kylissä toiseksi eniten ääniä ja jätti taakseen niin kokoomuksen kuin demaritkin. Listan hyvästä menestyksestä huolimatta sen kannatus jää kauas suurimman puolueen aseman saavuttaneen keskustan luvuista.
Taajama-alueella asuvien joukossa demareiden ja kokoomuksen suosio on suurempaa kuin kylissä. Vastaavasti keskustan kannatus on pienempää. Tosin keskusta on taajamassakin ehdottomasti suosituin puolue.
Laitilan puolesta -yhteislistan ehdokkaat saivat keskustassa asuviltakin hyvin ääniä, mutta siellä ryhmä ei kyennyt haastamaan demareita tai kokoomusta.
Kuntavaalit 2025
- Ehdokasasettelu päättyy tänään tiistaina 4.3.
- Ehdokasasettelun vahvistaminen ja ehdokasnumeroiden julkaiseminen 13.3.
- Ennakkoäänestys järjestetään 2.–8.4.
- Virallinen äänestyspäivä on 13.4.
- Uudet valtuustot aloittavat kesäkuun alussa.
- Tänä vuonna järjestetään tuplavaalit, sillä samalla valitaan myös hyvinvointialueiden aluevaltuutetut.
Kaksi äänestysaluetta
- Laitilassa on kaksi äänestysaluetta.
- Toinen on taajama-alueella ja toinen haja-asutusalueella asuville.
- Äänestäjät saavat kotiin kirjeen, josta selviää, mihin äänestysalueeseen he kuuluvat.
- Taajama-alueeseen kuuluvat äänestävät varsinaisena äänestyspäivänä kaupungintalolla ja haja-asutusalueella asuvat Varppeen koululla.