Odessa Laivoranta

Talvi oli taas vähäluminen ja lyhyt. Ihmisten lempilomakohteissa on kesällä jopa 40:n asteen helleaaltoja. Ihmisiä kuolee tai päätyy ilmastopakolaiseksi luonnonkatastrofien seurauksena. Saastuneimmissa maissa suositellaan hengityssuojainten käyttöä ulkona ja kaikki eliöt kärsivät. Syynä on ilmastonmuutos, tällä kertaa ihmisten aiheuttama.

mainos

Ilmastonmuutos ja kasvihuoneilmiö ovat normaaleja asioita. Ilmastonmuutoksia on tapahtunut ennenkin, ja kasvihuoneilmiö on kaikelle elämälle välttämätön asia. Erilaiseksi tilanteen tekevät kuitenkin nämä: Ilmaston lämpeneminen on alkanut ja etenee nopeasti ihmisen toiminnan takia. Lisäksi kasvihuoneilmiö voimistuu ihmisen toiminnan takia. Tutkimusten mukaan olisi ehkä hitaasti tulossa uusi jääkausi, mutta tuleeko sittenkään, jos ilmasto lämpenee meidän takiamme?

Voiko joissain maissa enää asua? Monia maita uhkaa aavikoituminen, vesi- ja ruokapula, veden alle jääminen ja voimistuneet luonnonkatastrofit. Jos ilmasto lämpenee nykyistä tahtia, eikä sitä saada hidastettua tarpeeksi, jo muutamassa vuodessa uusia alueita jää asuinkelvottomaksi. Onko esimerkiksi ylikulutus tämän arvoista? Minusta ei.

Mitä eläimille ja koko luonnolle käy? Ilmastonmuutoksen takia miljoonat eläimet kärsivät. Monia lajeja kuolee ja on jo kuollut sukupuuttoon.

mainos

Kaikki eläimet ja kasvit ovat pulassa ilmastonmuutoksen takia, eivätkä ne voi itse sille mitään. Kun laji poistuu, se on menetetty ikuisesti. Minusta meidän ihmisten pitäisi pitää huoli siitä, että emme ainakaan omalla toiminnallamme edistä näitä sukupuuttoja ja luonnon monimuotoisuuden pienenemistä.

Mitä käy ihmisille? Ilmastonmuutos vaikuttaa jokaiseen ihmiseen ja alueeseen, enemmän tai vähemmän, tavalla tai toisella. Tässä muutamia esimerkkejä: ihmisten elinalue pienenee, kuumuudesta johtuvat terveysongelmat lisääntyvät, osa yrityksistä kärsii ja köyhyys lisääntyy.

Jokaiseen näistä asioista voi vaikuttaa ilmastonmuutosta hillitsevillä toimilla. Jos ne onnistuvat, muun muassa kuivuus ja äärimmäinen kuumuus vähenevät.

mainos

Olisi hirveä ajatella omalle kohdalle sitä, että olen ennen asunut onnellisesti kodissani, mutta ilmastonmuutoksen takia kuivuus on lisääntynyt, josta syntynyt vesipula sytyttää sodan, jolloin joudun muuttamaan pois. Tai ehkä minulla ei välttämättä olisi edes varaa muuttaa pois.

Minusta tärkeintä ilmastonmuutoksen torjumiseksi on toimia yhdessä. Tarvitaan yksittäisten ihmisten, ihmisryhmien, kaupunkien, maakuntien ja maiden välistä yhteistyötä. Kaikilla pitäisi olla sama ja tärkeä motiivi toimintaan, pelastaa meidän yhteinen maapallomme.

Jokainen voi vaikuttaa ilmastonmuutoksen torjumiseen. Se on juuri nyt paljon tärkeämpää kuin osaamme edes kuvitella. Pienetkin teot vaikuttavat.

mainos

Taataan tuleville sukupolville hyvät elämisen mahdollisuudet! Kolumnin sanoman voisi siis tiivistää sanoihin: Ilmastonmuutos on vakavasti otettava uhka, joka koskee kaikkia ja kaikkea.

Kirjoittaja on Laitilan nuorisovaltuuston jäsen.