MITÄ NY:
MINNE katosivat Pyhärannan valtuustossa esityslistalla olleet kunnanhallituksen tekemät pohjaehdotukset koulukyyti- ja teknisen toimen resurssipykälissä. Tarklakaan ei enää valvo. Katosivat
KIITOS Laitilan terveyskeskuksen henkilökunta. Erityiskiitokset sairaanhoitaja Maria Kuusisto ja lääkäri Päivi Peltomäki sinnikkyydestäsi ja ammattitaidostasi. Kiitos myös Laitilan Ensimmäisen apteekin väelle erittäin hyvästä palvelevasta ja neuvoa antavasta palvelusta. Me kaikki laitilalaiset emme osaa antaa arvoa, että meillä on täällä omassa pienessä kotikaupungissamme hyvää ja ammattitaitoista palvelua alalta kuin alalta. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Kiitos kantaa kauemmas. Terveisin Raija Lehmuskoski
TIMO Soinin kommentti ”Missä EU, siinä ongelma” kantaa näinkin kauas. Ukrainan suhteen pidetään hienoja kokouksia ja diskuteeretaan loputtomiin mutta mitään konkreettista ei ole tapahtunut vuoden -22 jälkeenkään. Vai onko joku huomannut, että puolustusteollisuuden alihankkijoilla sen enempää lastu lentää sorvista kuin ennenkään? Se on turha tilata ammuksia siinä vaiheessa kun naapurin kranaatit tippuu omalle tontille. JR
OLEN erittäin huolestunut huoltovarmuudesta. Talousvesi, liikenneinfra, rautatiet, maantiet, sähkö, vesi, tele, tiedotus . Osa jo aika raskaasti muiden käsissä, samoin kuin energiasektori. Nyt pitäisi keskittyä. Onko enää varaa myydä mitään, jos halutaan, että valtio Suomi säilyy suomalaisilla. P.S Ei pidä antaa liikaa löysää, jotta saadaan kelaan veto päälle, ettei pyöri rummussa tyhjää. Ei ne kengät niin tärkeät ole kuin päämäärä mihin pyrkii. Harri Heininen, Laitila
RÄPSÄYS: