Taika haluaa kiittää kissansa auttajia – Pelastajat noutivat männyn latvassa keikkuneen Felixin

0
Taika Nieminen ja Felix-kissa haluavat lähettää maailman isoimmat kiitokset Laitilan ja Uudenkaupungin palomiehille heidän avustaan.

Laitilalaisen Taru Niemisen perhe lomaili Teneriffalla helmikuun loppupuolella. Niemisen vanhin lapsi oli jäänyt kotiin huolehtimaan talosta ja perheen kahdesta kissasta. Nuori Felix-kissa on vasta vuoden vanha ja oli vain paria viikkoa aiemmin päässyt itsenäisen ulkoilun makuun.

– Nämä ulkoilut olivat menneet hienosti, mutta sanoin pojalle, että jos kissa tulee sisälle alkuillasta niin sitä ei kannata enää päästää pihalle, Nieminen kertoo.

Torstaihin asti kaikki sujuikin hyvin. Kissa ulkoili, mutta saapui säntillisesti sisälle yöksi. Torstai-iltana Felixiä ei kuitenkaan näkynyt. Kotimiehenä toimiva poika ei tästä vielä huolestunut vaan ajatteli kissan löytävän aamulla kotiin. Perjantai kuitenkin tuli ja meni eikä kissasta ollut havaintoja, vaikka sitä yritettiin maanitella tulemaan kotiin.

– Lauantaina isännän puhelin soi. Siellä oli naapuri, joka kysyi, että onkohan se teidän kissa, joka on tuolla meidän männyn latvassa. Naapuri oli ensin luullut kuulevansa lapsen itkua, mutta tajunnut sitten, että kyseessä on kissa. Hän etsi äänen aiheuttajaa, mutta ei löytänyt. Sitten hän huomasi, että ääni tulee ylhäältä.

Nieminen soitti siskolleen, joka meni tarkistamaan tilanteen. Felix se oli. Nuorta kollia yritettiin houkutella tulemaan alas ruuan avulla ja lähes puoli kylää kävi kisuttelemassa sitä palaamaan maan kamaralle.

– Mutta Felix ei tullut.

Sunnuntaina, kun kissan perhekin oli jo saapunut kotiin, otettiin järeämmät keinot käyttöön.

– Naapuri oli tuonut traktorin siihen ja toinen naapuri seisoi traktorin kauhassa ja yritti houkutella kissaa alas lämmitetyn lihapiirakan avulla.

Nieminen kertoi ajatelleensa, että nyt kun kissa on nähnyt perheen, se tulee alas. Taika -tyttärellä alkoi kuitenkin olla jo iso hätä kissansa puolesta, ja olihan kissa siinä vaiheessa ollut jo kolme päivää ilman ruokaa ja vettä. Lopulta päädyttiin soittamaan hätäkeskukseen. Sieltä luvattiin, että pelastuslaitokselta soitetaan, kun sieltä ehditään auttamaan.

Soittoa ei koskaan tullut, mutta myöhemmin sunnuntaina paloauto kääntyi naapurin pihalle.

– Vedin itsekin äkkiä takin niskaan ja menin katsomaan.

Yhtä kissaa pelastamaan oli saapunut lähes 10 miestä. Nieminen kertoi ihmetelleensä asiaa ja hänelle selitettiin, että mikäli tulee hälytys kesken kissan pelastusoperaation, pelastajien pitäisi lähteä uudelle keikalle heti. Tämän vuoksi kaikkien oli oltava mukana.

– Kun odottelimme tikasautoa ajattelin, että tässä täytyy varmaan alkaa kohta makkaraa myymään. Väkeä oli paikalla kuin kyseessä olisi ollut isompikin tapahtuma. Palomiehet käyttivät tilanteen hyödyksi ja jakoivat lapsille heijastimia, Nieminen muistelee.

Lopulta Felix saatiin kuin saatiinkin alas ja suoraan perheensä odottavaan syliin.

– Palomiehet sanoivat, että ensin herkkuja ja sitten kahden viikon kotiaresti.

Seikkailunsa jälkeen Felix on ollut ulkoillessa hieman aran oloinen ja sillä on ollut kova nälkä. Sitä onkin kotona hellitty kovasti ja ruokittu.

– Me olemme todella kiitollisia pelastajille, jotka tulivat auttamaan. Erityisesti Taika, joka on ollut onnellinen saatuaan kissansa taas kotiin.

Felix on perheen ensimmäinen poikakissa ja Nieminen naurahtaa, että se saattaa myös jäädä viimeiseksi kolliksi. Toisin kuin perheen tyttökissat Felix on opetellut itse avaamaan ovet.

– Olen sanonut tyttärelle, että jos hän ei halua Felixin lähtevän ulos tietämättä niin ovi kannattaa panna aina lukkoon.

Felix on varustettu tavanomaisella kissan uteliaisuudella, joka onkin pari kertaa saatellut nuoren seikkailijan kiipeliin. Kun se on ulkoillut valjaissa, se on saattanut kiivetä matalalla oleviin puihin ja jäädä valjaistaan kiinni. Onneksi näissä tilanteissa apu on ollut lähellä eli hihnan toisessa päässä.

Nieminen ei myöskään usko, että männyn latvassa keikkuminen jäisi Felixin viimeiseksi kiipeilyreissuksi puihin.

– En yhtään ihmettelisi, vaikka se kiipeäisi pian uudestaan.