
Jos joku pelkäsi näkevänsä Pyhärannan vaalipaneelissa eripuraisuutta tai vastakkainasettelua, hän sai huokaista helpotuksesta. Vaalipaneelissa tunnelma neljän puolueen ja yhden yhteislistan ehdokkaiden välillä vaikutti nimittäin varsin hyväntuuliselta.
Kontrasti kuluvaan valtuustokauteen oli niin iso, että yleisössä heräsi kysymys:
– Viime valtuustokausi oli aika riitaisa ja vastakkainasettelu oli huimaa. Nyt kun te olette osoittautuneet yhteistyökykyiseksi ryhmäksi niin onko tämä nyt totta.
Jani Seikkula (kok.) vastasi kysymykseen ja kertoi olevansa halukas yhteistyöhön ja kannattavansa ensi kaudelle valtuuston iltakouluja ja valtuustoryhmien kokouksia. Hän liputti keskustelun puolesta.
– Ei meillä kenelläkään mitään taikasauvaa ole, mutta askel kerrallaan mennään, Seikkula sanoi.
Asiakysymyksissä ehdokkaiden välille ei syntynyt isoja eroja. Kolmen koulun säilyttämisen tärkeydestä kaikki olivat yhtä mieltä. Vaalipaneelin juontajana toiminut Esa Urhonen halusi tietää, miten ne voidaan pitää yllä.
Lauri Juhola (yp.) piti rikkautena sitä, että kunnassa on kolme erilaista kylää ja tämän vuoksi palvelut täytyisi pyrkiä säilyttämään joka kylässä. Juhola piti tärkeänä, että esimerkiksi rantayleiskaavan etenemistä pyrittäisiin jouduttamaan.
– Pelkkä rantatontti ei riitä monellekaan vaan meillä täytyy olla palveluita. Lapsiperheille nämä palvelut ovat koulu ja päiväkoti. Meidän kannattaa tehdä töitä koulujen eteen niin kauan, että saadaan kaikki muut asiat etenemään, Juhola sanoi.
Elsi Lehto (sd.) ihmetteli, miksi kukaan muuttaisi Pyhärantaan, jos siellä ei ole tarjota kouluja ja päiväkoteja muuten kuin kesäasukkaaksi. Lehto toi esiin myös, että Pyhäranta pystyy tarjoamaan sitä, mitä moni vanhempi juuri nyt lapselleen haluaa: pieniä opetusryhmiä.
Lehto kannatti lisäksi sitä, että koulujen säilymiselle luodaan selkeät raamit eli millä oppilasmäärällä koulu säilyy.
– Meidän on tehtävä linjapäätös, että meidän on tarkoitus pitää nämä koulut. Se on ainoa keino saada ihmiset luottamaan siihen ja rohkaista heitä muuttamaan tai jopa rakentamaan, Lehto lisäsi.
Jari Heikkilä (kesk.) piti koulujen säilyttämistä kannatettavana, mutta muistutti niiden säilymisen olevan kunnan taloudesta kiinni. Koulut ovat kuitenkin Heikkilän mielestä positiivinen asia, jota pitäisi mainostaa. Heikkilän mukaan se, että kouluissa on omat keittiöt on nykypäivänä harvinaista.
– Mutta uskaltaako kukaan tässä pöydän ääressä luvata kolmea koulua neljän vuoden päähän, koska emme tiedä, mihin suuntaan kunnan talous ja lapsimäärät lähtevät kehittymään. Niistähän tämä asia on kiinni, Heikkilä sanoi.
Seikkulankin mukaan vaalilupauksia tehdessä täytyy olla tarkkana. Hän kuitenkin lupaa, että pyrkii löytämään keinoja koulujen säilyttämiseksi. Niiden säilymisellä on vaikutusta kunnan kiinteistöjen arvoon. Hän koki, että tällä valtuustokaudella on keskitytty liikaa seiniin eikä palvelun sisältöön.
– Yksi keino palveluiden säilymiselle on, että käydään keskusteluja ja huomioidaan erilaisia näkökulmia ja tuodaan ne julkisuuteenkin jopa, Seikkula sanoi.
Janne Lehtinen (ps.) näkee kolmen koulun säilymisen koko kunnan elinehtona. Hän huomautti, että jos yksikin koulu tai päiväkoti lakkautetaan se tarkoittaa kuoliniskua koko kylälle.
– Oppilasmäärän lasku on silti karu tosiasia ja meidän täytyy pystyä vetämään raja johonkin, joka olisi se minimi. Jos – ja toivottavasti sellaista tilannetta ei tule – päätös tulisi eteen, se olisi helpompi tehdä. Se olisi asukkaille viesti, että ei tarvitse elää epävarmuudessa, Lehtinen sanoi.
Kunnassa on kuluvalla valtuustokaudella valmisteltu rantayleiskaavan päivittämistä. Urhonen kertoi kuulleensa rakennustarkastaja Olli Lahtoselta , että alueelle ei olisi mahdollista saada uusia rakennuspaikkoja, mutta kunnalla on kaavoituksessa muita mahdollisuuksia hyödyntää ranta-aluetta. Urhonen kertoi esimerkiksi Kustavin ja Taivassalon helpottaneen loma-asumiseen tarkoitettujen kiinteistöjen muuttamista vakituiseen asuinkäyttöön ja halusi tietää, mitä ehdokkaat ajattelevat tästä.
Lehdon mukaan rakentaminen ja remontoiminen on Pyhärannassa todella helppoa kun sitä verrataan naapurikuntia. Lupia ei tarvitse odottaa kauaa.
– Tämä on meillä hyvällä mallilla. Täällä halutaan, että ihmiset rakentavat ja niin sen pitää ollakin, Lehto sanoi.
Heikkilä muistutti, että Pyhärannan merenrantaan mahtuu vielä uusia rakennuspaikkoja ja ihmetteli, miksi niitä ei olisi mahdollista kaavoittaa lisää.
– Kunnalla on omalla alueellaan kaavoitusmonopoli. Pyhärannan kunta on se, joka päättää miten paljon tänne rakennetaan, Heikkilän vieressä istunut Seikkula muistutti.
Seikkulan mukaan Pyhärannassa ei ole ollut poliittista tahtoa tähän.
– Ja nyt tähän asiaan on mahdollista vaaleissa vaikuttaa, hän lisäsi.
Lehtinenkin arveli, että rakennuspaikkoja löytyisi lisää.
– Toki, halutaanko me jokainen ranta täyteen vai pitäisikö olla myös viheralueita ja virkistysalueita. Näkisin, että nekin ovat tärkeitä, Lehtinen lisäsi.
Juhola kertoi jo kuluneella valtuustokaudella peräänkuuluttanut sitä, että kaavaa vietäisiin eteenpäin.
– Niin että kunta ei olisi jarruna vaan mahdollistajana, Juhola sanoi.
Juholan mukaan kunnan ei pitäisi pyrkiä määrittelemään millaisia rakennuksia tonteille rakennetaan vaan jokaisella rantatontin omistajalla pitäisi olla mahdollisuus itse päättää, millainen talo rantaan rakennetaan.
– Kustavi on aika aggressiivisesti markkinoitu, että täältä kun ostat voit rakentaa ison kivitalon rannalle. Sillä tavalla sen pitäisi täälläkin olla, Juhola sanoi.
Paneelin lopuksi Urhonen pyysi paneelisteja kehumaan vieressä olevaa. Vierustovereita kehuttiin vilpittömästi muun muassa hyvistä yhteistyötaidoista, asioihin perehtymisestä ja toimeen tarttumisesta.
Heikkilää kehunut Lehto päätti puheenvuoronsa osuvaan lausahdukseen, joka tiivisti kehukierroksen ja koko vaalipaneelin sisällön hyvin.
– Pidetään tämä jatkossakin: ollaan vierekkäin, ei vastakkain.