Sunnuntaina pyhäkoulukuoro Ilon helmet juhli 20-vuotista taivaltaan Elämän siivillä -konsertin muodossa. Kirkko oli lähes täynnä kuorolaisten vanhempia, entisiä kuorolaisia sekä innokkaita kuuntelijoita.

Kuoroemo Lahja Pavela toivotti kaikki tervetulleeksi konserttiin ja kannusti laulamaan mukana, aina kun laulattaa.
Konsertin juontajina toimivat Ida Pavela ja Henna Kareniemi . He olivat mukana Ilon Helmissä jo kuoron ensimmäisenä vuotena 2005, ja kuorotoiminta on heille edelleen lähellä sydäntä.
Pavela ja Kareniemi kertoivat juonnoissaan Ilon Helmien historiasta ja samalla muistelivat omia lempihetkiään kuorossa.
– Olimme kuusivuotiaita kun Ilon Helmet syntyi ja hyppäsimme heti mukaan kuoromaailmaan, Pavela kertoi.
– Alusta asti kuoron teemoina ovat olleet ilo, kiitollisuus sekä turvallinen luottamus, Kareniemi jatkoi.
Ilon Helmet lauloivat konsertissa parisenkymmentä kappaletta, ja useaan niistä yleisökin yhtyi niin, että koko kirkko raikui. Paikalla olevat vanhat ilonhelmiläiset nousivat myös estradille laulamaan yhden kappaleen yhdessä Pia Penttisen kanssa.
Konsertista ei puuttunut tunteita, kun kaikki kiittelivät vuorollaan toisiaan kuorotyön mahdollistamisesta ja vuosien varrella kertyneistä muistoista.
– Laitilan seurakunta tukihenkilöineen haluaa muistaa kuoroemoja Lahja Pavelaa sekä Niina Luotosta merkityksellisestä ja tärkeästä työstä, Pia Penttinen lausui ojentaessaan kukkia.
Konsertti päättyi koko kirkon yhteislauluun Laulu Suomelle.
Iida Pavela, Henna Kareniemi sekä Ilona Penttinen olivat ensimmäisiä Ilon Helmien jäseniä ja heille on jäänyt kuorovuosista rutkasti lämpimiä muistoja.
– Ollaan oltu tekemässä monia levyjä, reissuja ja laulettu eri paikoissa vanhainkodeista Hartwall-areenalle asti, he muistelivat yhdessä.
20 vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia, mutta päällimmäisenä Ilon Helmi -alumnien mieleen ovat jääneet esiintyminen Hartwall areenalla sekä Jippii -elokuvan tekeminen.
– Ilon Helmistä on myös saanut valtavasti ystäviä, Pavela lisäsi.
– Vaikka emme ole aktiivisesti enää mukana Ilon Helmissä, niin joka vuosi tulee osallistuttua laulavaan joulukorttiin, Penttinen kertoi.
Laulaminen on edelleen tärkeä osa kaikkien elämää.
– On hellyttävää katsoa näitä pieniä Ilon Helmiä nyt esiintymässä ja ajatella, että ollaan itse oltu yhtä pieniä kun ollaan aloitettu, Kareniemi naurahti.