Äiti, isoäiti ja perhepäivähoitaja – Virpi Varjonen ei tiedä ihanampaa kuin lasten ilo

0
Perhepäivähoitaja Virpi Varjonen rakastaa työtään niin paljon, että eläkkeelle siirtyminen tuntuu vaikealta.

Virpi Varjosen kodissa on juuri nyt hiljaista. Pienet tuhisevat päiväunilla.

Laitilan Sanomien toimitus on saanut vinkin perhepäivähoitaja Virpistä, josta kuulemma kaikki lapset ja vanhemmat tykkäävät.

mainos

Yhdellä vilkaisulla voi päätellä, että tunne on molemminpuolista. Talossa asuu ilmiselvästi ihmisiä, jotka rakastavat lapsia.

Ulko-oven pielessä on kenkäteline täynnä pieniä tossuja ja saappaita. Ovesta oikealla on leikkihuone, jossa voisi aloittaa vaikka heti kauppaleikin. Keittiössä leijuu ruoan herkullinen tuoksu, ja olohuoneen seinällä on kuvia lapsista ja lapsenlapsista.

Virpi Varjonen on lähtöisin isosta perheestä, sisaruksia oli yhteensä kuusi. Kun hän tapasi puolisonsa Jorman yli 50 vuotta sitten, oli alusta alkaen selvää, etteivät he aio jäädä kahdestaan.

mainos

– Saimme kaksi poikaa, mutta olisi lapsia saanut tulla vaikka viisi. Elämä vain kuljetti näin.

Lapsenlapsia on onneksi kertynyt iso katras, yhteensä viisi.

Virpillä on ollut vuosien mittaan myös kymmeniä hoitolapsia. Hän aloitti Laitilassa perhepäivähoitajana vuonna 1985.

mainos

– Kun vanhempi poika syntyi, halusin jäädä kotiin, en voinut muuta ajatellakaan. Kun kuitenkin piti hankkia rahaa, ryhdyin perhepäivähoitajaksi.

80-luvun puolivälissä perhepäivähoitajia oli Laitilassa noin 40, nyt enää alle 10.

– 90-luvulla minulla oli vain yksi lapsi ja kaupunki ehdotti, että lopetan, mutta en minä voinut sellaista ajatellakaan. Sitten aloin ottaa lapsia ilta- ja yöhoitoon, niin työ jatkui.

mainos

Pian edessä on iso elämänmuutos. Virpi on jäämässä eläkkeelle, hän kertoo päätöksestään silmät kyynelissä.

– Kyllä irtautuminen tästä työstä on vaikeaa, vaikka kaikki eivät sitä ymmärrä.

– Lasten ilo on elämässä parasta. Kun kerran katsoo lasta silmiin, lapsen katse menee sydämeen, hän kuvailee.

Lapset ovat hänelle kaikki kaikessa.

Ilta- ja yöhoitajana työviikot olivat 7-päiväisiä. Virpi ei silti ole pitänyt työtään koskaan raskaana.

– Jos minulla on ollut jotain menoa, se on aina jotenkin järjestynyt. Vanhempien kanssa kaikesta on saatu aina sovittua.

Lapset ovat erilaisia, ja niin se hänen mielestään kuuluu ollakin.

Yksi lapsi oli niin arka, että Virpin piti olla koko ajan hänen näkyvissään. Niin lapsi nukkui päiväunet olohuoneen sohvalla, jotta saattoi nähdä Virpin puuhailemassa keittiössä.

– Meillä on aina ollut tarkka päivärytmi. Yhdeksältä mennään ulos, yhdeltätoista syödään ja kahdeltatoista päiväunille. Säännöllisyys on lapsille hyvästä.

On muitakin asioita, joista hän pitää kiinni, kuten hyvät ruokailutavat, ketään ei saa kiusata, eikä sohvalla pompita. Virpi uskoo, että lapset kokevat selkeät säännöt turvallisina.

– Lasten kanssa pitää mennä ja tehdä kaikenlaista.

Virpi elää kuten puhuu. Hän on vienyt omia ja hoitolapsia uimaan. Reissut vaativat kärsivällisyyttä ja silmiä selässäkin, ettei mitään satu. Kiitoksena on lasten riemu ja se, että monet lapset ovat oppineet uimaan näillä reissuilla.

Uimahallissa Virpi viihtyy muutenkin. Hän käy vesijuoksussa ja -jumpassa.

– Silti mietin, minkälaista elämä sitten on, kun luovun tästä työstä.

Omat lapsenlapset ovat jo aika isoja, vanhin 17-vuotias ja nuorinkin aloittaa ensi syksynä koulun. Virpi on suunnitellut, että hän voisi toimia kuljetusmummuna, ja kuntosalillakin voisi käydä pari kertaa viikossa.

Äitienpäivänä lapset ja lapsenlapset kokoontuvat Virpin ja Jorman kotiin. Virpi toivoo, että nuoret viettävät kuitenkin omat juhlat ensin omassa kodissa.

– Lasten oma äiti ja isä ovat aina ykkösiä, niin sen kuuluu mennä. Minulle paras lahja on, kun tulevat. Se pieni yhteinen hetki on tärkeä.

Lahjoista Virpi ei niinkään välitä.

– On ihanaa olla mummu, vaikka en halua näyttää mummulta, hän naurahtaa.

Virpin perheessä myös syödään hyvin. Hän pitää ruoanlaitosta, ja koko perhe harrastaa leipomista. Toisesta pojasta tuli ammatiltaankin kokki.

Virpistä mummuna oleminen on ihanaa. Mummu hänestä tuli, kun oma äiti oli jo mamma ja puolison äiti mummi.

Nyt mummu-sana kuulostaa hänestä maailman kauneimmalta. Se tuo mieleen lapset ja lapsenlapset.

– Vaikka ainahan lapset ovat mielessä, hän hymyilee ja nostaa päiväunilta heränneen pienen syliinsä.

Pellavapää nojaa Virpin rintaan ja hetken he vain ovat siinä. Tällaiset pienet tuokiot kruunaavat arjen.