
Laitilan K-Supermarketin mittavan uudistuksen avajaisia juhlitaan torstaina kakkukahvein ja lauantaina on lasten päivä. Uudistuksessa punaisena lankana on ollut ostamisen helppous ja asioinnin miellyttävyys, K-ryhmän tiedotteessa kerrotaan.
Uusilla kalusteilla on pyritty selkeään sijoitteluun. Samalla tuotteiden riittävyyttä hyllyissä on parannettu, K-ryhmästä kerrotaan.
Kaupan käytävät ovat aiempaa leveämmät. Hyllyt on rakennettu niin, että ylähyllyille ylettyy helposti ja alimpia hyllyjä puolestaan on nostettu hiukan korkeammalle.
– Olemme hankkineet kauppaan jättiostoskärryjä, joihin mahtuu kerralla 200 litraa tavaraa, kauppias Erno Selänne kertoo tiedotteessa.
Neljällä uudella keppihevosella nuoret asiakkaat voivat laukata ostoskierroksen vanhempiensa kanssa.
– Meillä on markkinoiden suurimmat kassapöydät, joissa on viisi metriä pitkä hihna, joten siellä mahtuu pakkaamaan ostoksensa rauhassa. Lisäksi on kolme helppokäyttöistä pikakassaa.
K-Supermarket Laitilassa on kolme pullonpalautusautomaattia, joista yksi on kaatoautomaatti, jonne voi kerralla kaataa 200 pulloa suoraan kassista.
Hedelmä- ja vihannesosaston pinta-alaa on kasvatettu. Paistopiste on saanut reippaasti enemmän tilaa ja valikoimaa on aiempaa enemmän. Panimo-osasto on uudistettu. Valaistus on uusittu led-tekniikkaan, joka on energiasäästävää.
– Kaupan kylmälaitos ja kylmälaitteet on vaihdettu vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden vaatimuksia, tiedotteessa kerrotaan.
K-Supermarket Laitilasta löytyy kolme erilaista mehuautomaattia, avokadoskanneri, maapähkinävoimylly ja pehmiskone. Lisäksi käytössä ovat Budbeen ja Matkahuollon pakettiautomaatit sekä UPS:n, Postin ja Postnordin pakettipalvelut.
Verkkokauppa toimii noutona seitsemänä päivänä viikossa ja kotiinkuljetuspalvelut arkisin. Kaupasta saa ostettua nestekaasut myös asuntoautokäyttöön ja pihalla on K-Latauksen suurteholatureita sähköautoja varten. Samassa kiinteistössä toimivat myös Alkon ja apteekin myymälät.
– Sloganimme on ”Laitilan paikallisin ruokakauppa”. Ja sitä olemmekin, maksamme veromme Laitilaan ja suosimme paikallisia toimijoita, Erno kertoo.