Uudessakaupungissa, Laitilassa, Pyhärannassa ja Vehmaalla mitataan mobiiliyhteyksiä 16. kesäkuuta alkaen, Ukipolis tiedottaa. Mittaukset kestävät arviolta 3–4 päivää. Autolla suoritettavien mittausten aikana ajetaan noin 600 kilometriä alueen teitä, mukaan lukien kylä- ja mökkitiet eli juuri niillä alueilla, joissa yhteysongelmat koetaan usein pahimmiksi.
Mittausreitit on suunniteltu alkuvuodesta toteutetun kyselyn perusteella. Kysely mobiiliverkkojen toimivuudesta keräsi 330 vastausta ja se toteutettiin osana Ukipoliksen mobiilitietoverkkohanketta. Vastaajista noin 80 prosenttia ilmoitti kohdanneensa mobiiliyhteyksissä ongelmia vähintään satunnaisesti. Erityisesti katvealueet, pätkivät yhteydet ja hidas tiedonsiirto nousivat vastauksissa toistuvasti esiin. Vastaajat nostivat esille myös yhteysongelmien vaikutukset työelämään, turvallisuuteen ja arjen sujuvuuteen.
– On tärkeää, että meillä on käytössämme ajantasaista ja paikallista tietoa siitä, missä yhteydet pätkivät. Sen pohjalta voimme vaatia operaattoreilta ja viranomaisilta konkreettisia toimia alueen verkkoyhteyksien parantamiseksi, sanoo hankkeen projektipäällikkö Timo Junnila Ukipolis Oy:stä.
Mittausten tulosten pohjalta Ukipolis on jatkossa yhteydessä muun muassa Traficomiin ja verkko-operaattoreihin jatkotoimien edistämiseksi. Mittaukset toteuttaa Orbion Consulting Oy. Tulokset julkaistaan syksyllä.
Kyseessä on Ukipoliksen toteuttama Mobiilitietoverkkohanke, jonka tavoitteena on kartoittaa erityisesti maaseutualueiden mobiiliverkkojen katvealueet sekä saada konkreettisia jatkotoimenpide-ehdotuksia verkkojen parantamiseksi. Hankkeen taustalla on vahva alueellinen tarve. Mobiiliyhteydet vaikuttavat suoraan asumiseen sekä työn ja palveluiden saavutettavuuteen.
Mobiilitietoverkkohankkeen rahoittaa Euroopan maaseuturahasto 2023–2027 ja sitä kautta Leader Ravakka.