Varsinais-Suomen ELY-keskus on kokeillut useita tapoja torjua tienvarsien vieraslajeja. Toimiin on sisältynyt muun muassa kurtturuusun ja komealupiinin torjuntaa. Rahoitusta torjuntatoimien laajamittaiseen toteuttamiseen ei vielä ole, mutta kokeilut ovat tuottaneet arvokasta tietoa vieraslajien hallintaan, Varsinais-Suomen ELY-keskus kertoo tiedotteessaan.
Kurtturuusun torjumista on kokeiltu maateiden varsilla eri menetelmillä, kuten näivetyksellä ja peittämisellä. Näivetyksellä tarkoitetaan tässä koneellista murskausta ja risujätteen paikalleen jättöä.
Kurtturuusujen poiskaivuuta ja maankaatopaikkaan vientiä on kokeiltu Laitilassa ja Uudessakaupungissa, joissa torjuttiin kaksi kurtturuusukohdetta samalla menetelmällä viime vuonna.
Komealupiinin osalta torjuntaa on tehty kitkemällä. Lupiinien torjunnassa keskeistä on ehkäistä lajin leviämistä laajemmalle. Leviämistä on pyritty hillitsemään lisäämällä niittoa tietyillä tiejaksoilla.