Vielä ei ole myöhäistä perustaa keittiöpuutarhaa

0
Herneestä voi leikata versoja ruuanlaittoon jo noin kolmen viikon kuluttua kylvöstä.

Nopeakasvuiset salaattikasvit ja pikkuvihannekset ehtivät tuottaa satoa, kun niiden siemenet kylvetään heinäkuun aikana, kertoo Biolan Oy tiedotteessaan. Tällaisia lajeja ovat esimerkiksi herne, lehtisalaatti, pinaatti ja retiisi. Kasvuunlähtö on nopeaa, kun lämpöä, valoa ja kosteutta riittää.

Pienessä mittakaavassa keittiöpuutarhan perustaminen onnistuu esimerkiksi ruukkuihin tai kasvatusaltaisiin.

– Altakasteluruukut ja kasvatusaltaat ovat käteviä, koska astian pohjalla on vesivarasto, josta vettä imeytyy kapillaarisesti kasvualustaan sitä mukaa, kun kasvi tarvitsee. Usein säiliöstä riittää vettä moneksi päiväksi, jolloin päivittäistä kastelua ei tarvita, Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula sanoo.

Valon ja kosteuden lisäksi kasvit tarvitsevat ravinteita. Vaivattomin tapa on varastolannoitus, jossa taimirivin viereen tehdään vako. Lannoite annostellaan vakoon. Varastolannoitukseen voi käyttää ainoastaan hidasliukoisia orgaanisia lannotteita, kuten kanankakkarakeita. Lannoite peitetään multakerroksella. Osa juurista hakeutuu kiinni varastolannoitteeseen ja ottaa ravinteita kasvin tarpeen mukaan.