Saunapäivänä on avoinna kolmisenkymmentä saunaa

0
Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n Taina Nikula ja Ukipolis Oy:n saunakulttuurihankkeen projektipäällikkö Tanja Harilainen toivovat saunapäivään vierailijoita ympäri maakuntaa.

Eero Siivonen

Lauantaina 6. syyskuuta järjestettävässä Avoimet lauteet -saunapäivässä on mahdollista päästä tutustumaan ja saunomaan yhteensä 31 eri saunaan Uudessakaupungissa, Pyhämaassa, Laitilassa, Pyhärannassa ja Vehmaalla.

Päivän aikana yksityishenkilöt, yritykset ja yhdistykset avaavat saunansa, jolloin tapahtumavieraat pääsevät sanomaan erilaisissa saunoissa sekä tutustumaan saunoihin, jotka eivät ole tapahtumapäivänä lämpiminä.

– Kokonaismäärästä 27 saunaa ovat kuumana ja kylmänä on neljä. Hienosti eri tahot ovat lähteneet mukaan avaamaan ovet omiin saunoihinsa. Nyt toivotaan niitä saunojia sitten, Uudenkaupungin Vanhat Talot ry:n Taina Nikula kertoo.

Vanhat Talot ry järjestää saunapäivän yhdessä Ukipolis Oy:n saunakulttuurihankkeen kanssa. Saunat ovat avoinna joko aamusta iltaan tai osan päivästä. Saunoissa voi vierailla vaikka koko päivän tai valita itselleen sopivimman ajankohdan saunojen ilmoittamista aukioloajoista.

Kaikki saunat ja niihin liittyvät tiedot on lueteltuna Vanhat Talot ry:n nettisivuilla sekä saunat.fi-sivustolla. Saunapäivän ajan Uudenkaupungin torilla päivystää tapahtuman infoteltta.

– Meillä on muun muassa kolme saunaa saaressa. Lisäksi uudella möljällä olevalla partioalus Kristalla on sauna lämpimänä, ja sieltä voi pulahtaa mereen halutessaan. Pyhärannassa on yksi telttasauna, Nikula mainitsee.

Suurimmassa osassa saunakohteissa on oma puffetti ja joissakin voi olla tarjolla erilaisia saunahoitoja ja -tuotteita.

Tapahtuma on pääsääntöisesti maksuton lukuun ottamatta muutamien yritysten saunoja. Järjestäjät silti toivovat, että saunojat ”ostaisivat” ennakkoon saunat.fi-sivustolta ilmaisia tapahtumalippuja, jolloin järjestäisivät saisivat käsitystä tapahtuman kokonaiskävijämäärästä.

Saunojia pyydetään ottamaan mukaan oma pefletti, pyyhe ja uimapuku. Halutessaan saunasta toiseen voi siirtyä rennosti vaikka saunatakki päällä, jos se itsestä tuntuu mukavalta.

– Tapahtuman suojelija Janne Oravalla ainakin on sellainen minuuttiaikataulu, ettei hän tuskin ehdi välissä pukemaan kunnolla, saunakulttuurihankkeen projektipäällikkö Tanja Harilainen naurahtaa.

Saunapäivästä on tarkoitus tulla jatkuva perinne, joka vuorottelisi aina Vanhat Talot -tapahtuman kanssa. Saunakulttuurihankkeen yhtenä päätavoitteena oli kartoittaa, voisiko saunominen olla matkailullisesti yksi vetovoimatekijä tällä alueella.

– Tätä pyrimme nyt testaamaan saunapäivällä ja toivommekin vierailijoita ympäri maakuntaa, Harilainen sanoo.

Hankkeen tutkimustyön seurauksena saunapäivänä pyritään julkaisemaan Tiina Heron kirjoittama alueen saunahistoriikki. Julkaisussa käytäisiin läpi alueen historiallisia sekä erilaisia saunoja ja saunakulttuuria.

– Iso kiitos kaikille historiikin mahdollistajille, jotka kertoivat saunoistaan julkaisuun, Harilainen kiittää.